Tag Archives: virkkaus

Villiä virkkausta

21 Huh

Jokkemaan innoittamana ostin itselleni Lis Paludan Villit virkkausmallit-kirjan, jossa on ohjeita ja ideoita vapaavirkkaukseen. Vapaavirkkaus sopii mulle koska en jaksa muutenkaan lukea ikinä ohjeita. Toki suunnittelua sekin vaatii. Kirja on vuodelta 1980 ja ajan henki näkyy siinä kyllä aika selkeästi. Vaatteet olivat ehkä vähän liiankin villejä että tulisi käytettyä, tai ehkä täytyy vaan ensin keksiä ne omat väriyhdistelmät ja kuviot. Houkuttaisi myös testata jotain torkkupeittoa tai muuta vastaavaa tällä tyylillä. Jätetään hautumaan.

minaitte villitvirkkausmallit1 Villiä virkkausta

minaitte villitvirkkausmallit2 Villiä virkkausta

 

minaitte villitvirkkausmallit4 Villiä virkkausta

minaitte villitvirkkausmallit3 Villiä virkkausta

Kesän haikailua

13 Tam

Onkohan vähän liian aikaista haikailla kesää? Ehkäpä, mutta ei ole liian aikaista aloittaa tekemään jotain kesää varten. Mieleeni muistui No Fashion Victims -blogissa vilahtanut emmaclothingin virkattu mekko. Ja yhtäkkiä tuntuisi aika hyvältä ajatukselta omistaa vastaavanlainen heinäkuun kuumina päivinä. Kyllä. Minä ja pitsimekko, samassa lauseessa. Oiskohan tuommoinen ihan mahdoton projekti, vaikka vähän yksinkertaistettuna ja paksummalla langalla?

minaitte emmaoclothing1 Kesän haikailua

minaitte emmaoclothing2 Kesän haikailua

minaitte emmaoclothing3 Kesän haikailua

Photos (c) emmaclothing.

Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

21 Jou

Multa kysyttiin ohjetta virkattuun tähteen, joita käytettiin tässä aiemmin esitellyssä joulukoristeessa. Poikkeuksellisesti olin skarppina valoisan aikaan ja kuvailin ohjeen teille. Tässä olkaapa hyvät!

Käytetty lanka: Novita Silver

Koukku 2,5

minaitte tahtiohje6 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

1. Luo viiden silmukan aloitusympyrä magic ring -tekniikalla. (joo en lähde suomentamaan tuota sanaa :D katsokaa linkistä neuvoa!)

minaitte tahtiohje1 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

2. Toinen kerros: virkkaa jokaiseen silmukkaan kolme kiinteää silmukkaa.

minaitte tahtiohje2 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

3. Lopeta toinen kerros piilosilmukalla. Kolmas kerros: virkkaa viisi ketjusilmukkaa.

minaitte tahtiohje3 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

4. Virkkaa toisiksi viimeiseen (neljänteen) ketjusilmukkaan kiinteä silmukka, seuraavaan (kolmanteen) puolipylväs, sitten pylväs ja viidenteen kolmoispylväs (eli triple crochet). Tähden ensimmäinen haara on nyt valmis, kiinnitä piilosilmukalla ympyrään niin että hyppäät kaksi silmukkaa yli siitä mistä aloitit ja aloita uusi haara virkkaamalla viisi ketjusilmukkaa. Jatka kunnes haaroja on viisi.

minaitte tahtiohje4 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

minaitte tahtiohje5 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

Ja tadaa, tähti on valmis. Näitä on tosi nopea virkata, joten äkkiähän sellaisen tähtinauhan pyöräyttää, jonka itsekin vähän aikaa sitten esittelin. Tällä kertaa hyödynsin mallitähden paketoinnissa. Eka paketoitu lahja siis, mikäs muukaan kuin äidille tehty pipo. Nyt pitäisi mennä paketoimaan lisää ja koristelemaan pipareita. Jouluista illanjatkoa!

minaitte tahtiohje7 Kahdeskymmenesensimmäinen: virkatun tähden ohje

Kahdeksastoista luukku: mukinlämmitin

18 Jou

Laitoin omat neuvot toteutukseen eli virkkasin itselleni mukinlämmittimen sairastelun iloksi. Olenkin sitä testaillut juomalla tässä parin päivän aikana mm. kuumaa teetä, väljähtänyttä kahvia, lämmintä glögiä ja kylmää jouluomena-jaffaa. Juotu on, ja paljon. Ja lämmitin toimii hyvin, mukiin on mukavempi tarttua kun ei tarvitse polttaa näppejään.

minaitte mukinlammitin1 Kahdeksastoista luukku: mukinlämmitin

minaitte mukinlammitin2 Kahdeksastoista luukku: mukinlämmitin

Tässäpä siis hyvä viime hetken joululahjavinkki niille jotka sellaisia kaipaavat. Itse en ole muuten ostanut vielä yhtään joululahjaa. En näe mitään syytä stressata aiheesta, ei ne lahjat niin tärkeitä ole. Eilen sain kuitenkin valmiiksi ensimmäisen itse tehdyn joulahjan. Se tulee äidille ja kuvaan sen varmaan huomenna jos osaan olla hereillä sen tunnin aikana jolloin on ehkä hyvällä tuurilla vähän valoisampaa. Tänään ei kyllä ollut ja kahdelta täällä sisällä oli jo ihan pilkkopimeää. Very nice. Tässähän alkaa melkein kaivata jotain lunta.

Kolmastoista luukku: tähtiä

13 Jou

Askartelin vähän joulukoristeita. Kaupasta löytyi sopivasti hopeista Novitan lankaa. Näin pelkiltään se ei ole liian blingiä. Tähtiä oli helppo ja nopea virkata, mutta lankojen päätteleminen vei varmaan viikon. Plus sitten sen odotteleminen että ehtisi joskus valoisalla kuvata tekeleensä. Ei ole helppoa ei. Mutta lopputulos oli kyllä ihan onnistunut. Tähtinauha päätyi koristamaan meikäläisen jo aiemmin joulukalenterissa vilahtanutta “joulukuusta”.

minaitte tahtia1 Kolmastoista luukku: tähtiä

minaitte tahtia2 Kolmastoista luukku: tähtiä

minaitte tahtia3 Kolmastoista luukku: tähtiä

minaitte tahtia4 Kolmastoista luukku: tähtiä

Iskälle

13 Mar

Hyvää isänpäivää! Yleensä isänpäivä tulee aina niin yllättäen keskelle pahinta arkikiirettä marraskuun pimeydessä, ettei siihen oikein ehdi valmistautua. Paitsi siis jos on päiväkodissa. Tällä kertaa skarppasin ja tein iskälle pitkästä aikaa isänpäivälahjan. Ne taitaa olla enemmänkin mua 15 vuotta nuorempien heiniä, mutta hei, en mä voi mitään leivonnaisiakaan oikein täältä Jyväskylästä käsin lähettää! Sitä paitsi keksin mielestäni aika hyvän idean.

minaitte isanpaiva1 Iskälle

Niinpä virkkasin iskälle lahjaksi pannulappuja. Ei sillä että se niitä erityisesti tarvitsi, mutta halusin tehdä tuollaisen setin. Niissä lukee Ctrl, Alt ja Del. Taittajanakin työskennellyt isä varmasti arvostaa. ;) Olen nähnyt vastaavan idean toteutettuna sohvatyynyihin, mutta vähän muokkasin sitä ideaa kun tykkään enemmän virkata.

minaitte isanpaiva2 Iskälle

Testasin näissä kirjovirkkausta ensimmäistä kertaa ja musta vähän tuntuu että jäin koukkuun! Tykkään jotenkin enemmän virkata kuin neuloa, ehkä siksi että virkatessa on vain yksi koukku jonka kanssa soheltaa. Kuviot suunnittelin myös itse.

minaitte isanpaiva3 Iskälle

Patalaput olivat muuten se projekti, jossa lanka meinasi loppua viimeisellä rivillä muutaman silmukan ollessa jäljellä. Sen sain onneksi ratkaistua purkamalla kyseisen rivin ja virkkaamalla uudestaan ihan extra-kireällä käsialalla. Lahja ei ehtinyt postiin ajoissa (tämän takia en tee yleensä muille käsitöitä, mun aikataulut pettää aina), mutta onneksi olen menossa ensi viikonloppuna Tampereelle joten voin pistäytyä viemässä lahjan ihan kasvotusten.

Mitäs pidätte? Valmistusvaiheista ei ole nyt kuvia kun en ole väkertänyt näitä kovin valoisaan aikaan. Kuvioiden ohjeet voisin kyllä varmaan laittaa tänne blogiinkin jos jollekin niistä iloa vaikka olisi. :)