Tag Archives: ohje

Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

15 Hel

Tää postaus ois toki voinut olla mun ystävänpäiväpostaus, mutta eilen oli niin kiireinen päivä että kun vihdoin pääsin koneelle puoli kahdeltatoista yöllä ja palautin luentopäiväkirjan 4 minuuttia ennen deadlineä samalla Arnoldsin sydänmunkkia yksin mussuttaen, ei enää ollut kauhean ystävällinen olo (ja sänkykin alkoi tuntua melko kutsuvalta). En taida olla ystävä(npäivä)ihmisiä. Tää aamu onkin sitten kulunut napsutellessa luetuiksi joka ikisen lukemani blogin ystävänpäiväpostauksia, joissa ei ole muuta sisältöä kuin kuva ja toivotus. Ajatus on tietysti ollut jokaisen takana mitä sydämellisin, mutta kyllä se vähän pistää huokailuttamaan kun lukee kolmannenkymmenennen ystävänpäivätoivotuksen hanimussukoille lukijoille. ;) Noniin, suokaa anteeksi tämä kyynisyys ja siirrytään siihen itse asiaan.

Neuloin itselleni siis punaisen kaulaliinan. Erinnäisissä blogeissa olen kuullut toisteltavan mantraa siitä Sinkkuelämää-elokuvassa Carrien päällä nähdystä punaisesta kaulaliinasta. Se tuntuu innostaneen tai ainakin houkuttaneen monia neulomaan itselleen samantapaista kaulaliinaa. Varmaan siitä olen saanut päähäni että muhkea punainen kaulaliina olisi kiva. Etsin netistä käsiini kuvan tästä kyseisestä Carrien päällä nähdystä huivista, mutta sen malli ei lopulta vaikuttanut niin houkuttelevalta kuin mitä itse olin päässäni kuvitellut. Niinpä päätin tehdä oman (huomattavasti yksinkertaisemman) version punaisesta kaulaliinasta.

minaitte kaulaliina5 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Ilmeisesti tismalleen samanlaisen kaulaliinan ohje löytyy kuitenkin Ravelrystä, jos joku sellaisen haluaa tehdä. Carrien kuva täältä.

Kirjoitin omasta kaulaliinastani myös “ohjeen”. Lainausmerkit siksi että jokainen vähänkään neulontaan perehtynyt pystyisi päättelemään miten kaulaliina on tehty ilman sitä ohjettakin. Ohjeita ja tietoja kuitenkin kysellään aina ja uskoisin että lukijoiden joukosta löytyy sellaisiakin joilta tämä neulonnan jalo taito on päässyt unohtumaan (tai jäänyt oppimatta). Ohje on siis lähinä heille. :) Toivottavasti se on riittävän selkeä.

minaitte kaulaliina1 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Se Punainen Kaulaliina

lanka: Novita Kelo (50% villa, 50% akryyli), myös mikä tahansa muu mahdollisimman paksu lanka käy tai vaihtoehtoisesti vähemmän paksu kaksin- tai kolminkertaisena

puikot: koko 10

kustannukset: kolme kerää eli n. 16,50e (ilman puikkoja)

 

“ohje”: Luo 20 silmukkaa puikoille. Neulo koko ajan oikeaa silmukkaa, kunnes viimeistä kerää on jäljellä alle puolet. Päättele työ. Leikkaa hapsut, esimerkiksi neljäkymmentä 40cm pätkää. Ota kaksi langanpätkää, taita kahtia ja solmi kiinni kaulaliinan päähän. Solmi hapsuja joka toiseen silmukkaan. Valmis!

minaitte kaulaliina2 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

minaitte kaulaliina3 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

minaitte kaulaliina4 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Samainen kaulaliina tekovaiheessansa vilahti aikaisemmin täällä. Eilen laitoin sen kaulaani ja eipä ainakaan ollut kylmä. Kaulaliinan saa helposti kiedottua parikin kertaa kaulan ympärille ja siltikin se roikkuu aika matalalla. Harmi että ne hirmopakkaset tais just loppua. Tajusin myös ettei mulla ollut ennestään tuollaista perinteisen mallista kaulaliinaa, oon ehkä vähän liikaa keskittynyt vaan tuubihuiveihin hups.

Itse tehtyjä koruja

10 Hel

Viime aikoina on eteen sattunut silmiinpistävän paljon kivoja koruideoita, joista ajattelin jakaa muutaman teidän kanssanne. Voisin tehdä näistä vaikka kaikki! Kysymys kuuluu, mikä ekaksi.

minaitte diykorut1 500x331 Itse tehtyjä koruja

Muttereista tehty sydänkaulakoru vei niin sanotusti sydämeni. Rautakauppamateriaalit näyttäisivät olevan kuumaa kamaa korunteossa. Ohje löytyy i try diy -sivustolta.

minaitte diykorut2 500x303 Itse tehtyjä koruja

Helmillä saa myös kivaa jälkeä aikaan. A bit of sunshinessä on ohjeet sydänkuvioiseen koruun, mutta samalla ideallahan voisi tehdä kaikkia järisyttävän upeita inkkarikuvioita!

minaitte diykorut3 500x323 Itse tehtyjä koruja

Kolmas materiaali on tietenkin nahka. Tämän söppänän timantin ohje on oh the lovely things -blogista.

minaitte diykorut4 500x346 Itse tehtyjä koruja

minaitte diykorut7 500x346 Itse tehtyjä koruja

Honestly WTF -blogista löytyy useampikin kiinnostava ohje. Ylimmäisestä vie voiton kylläkin alempi kuusikulmiokoru. Onko kuusikulmio uusi hipsterikolmio?

minaitte diykorut6 500x392 Itse tehtyjä koruja

I Spy DIY:n sydänkäyrää jäljittelevä kaulakoru on sekin yksinkertaisuudessaan nerokas. Jopa minulta löytyisi valmiina materiaalit tämän toteuttamiseen.

minaitte diykorut5 Itse tehtyjä koruja

 Viimeisenä vielä lempparini, Mini econ hamahelmistä punottu koru (tai se taisi olla jonain muuna kuin koruna esitelty, mutta itse ajattelin heti että haluun tuommoisen rannekorun). Upee! Viikonlopun tavoitteena taitaa olla helmien punomisen opettelu.

Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

26 Tam

Mulla on nyt meneillään joku vaihe, että pitää leikellä ja rikkoa kaikenlaisia vaatteita. Ensimmäiseksi uhriksi päätyivät vaaleat farkut, joita kaipaan takaisin käyttöön kivan värinsä takia. Ne ovat kuitenkin vähän huonon malliset ja pikkaisen liian isotkin, joten päätin vähän parannella niitä repimällä. Samalla yritin vähän kuvata yksinkertaisia työvaiheita jos joku muukin intoutuu kokeilemaan.

minaitte revityt1 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Aloitustilanteesta unohtui ottaa kuva joten mennään suoraan asiaan. Leikkasin saksilla reiät haluamiini kohtiin. Kokeilin myös leikata vähän pienemmät reiät ja repiä niitä isommiksi mutta ainakin nämä farkut tykkäsivät enemmän repeytyä pystysuuntaan joten luovuin ideasta ja leikkasin valmiiksi tarpeeksi isot reiät.

minaitte revityt4 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Tehtyjen reikien purkamiseen voi käyttää esimerkiksi ratkojaa, mutta sellaisen puuttuessa paksu neulakin käy. Purin leikattuja reikiä vetelemällä langan säikeitä reiän reunasta lähtien erikseen.

minaitte revityt2 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Niinkun näin. Jos mahdollista, voit yrittää säästää vaakasuoria säikeitä tai sitten ihan vain repiä huoletta reunaa muuten vaan resoiseksi. Kärsimättömänä ihmisenä toteutin viimeksi mainittua.

minaitte revityt3 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Tässä valmis revitty reikä. Tokihan tuosta voi vielä jatkaa mutta kannattaa ottaa huomioon että käytössä repeämät luultavasti repeytyvät ja purkautuvat lisää.

minaitte revityt5 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Ja tässä valmiit farkut tänään käytössä.  Mikä neuvoksi kun haluaa laittaa risat vaatteet päälle ja mittari näyttää miinus kymmentä? Ratkaisin ongelman laittamalla pinkit legginssit alle. En yleensä tykkää käyttää mitään farkkujen alla vaikka olisi kuinka kylmä, joten nyt mulla oli tosi lämmin ulkona käppäillessä. Ei kohmeisia reisiä! Pitäisköhän kokeilla useamminkin tota sään mukaan pukeutumista?

minaitte revityt6 Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

Oi kesä, odotan sinua että pääsen vilauttelemaan rikkinäisistä housuistani pinkkien kalsareiden sijaan paljasta ihoa!

P.s. Kuten otsikko antaa ymmärtää, lisää risoja vaatteita on vielä luvassa!

Toinen luukku: harakkajoulupallon ohje

2 Jou

minaitte joulupallo3 Toinen luukku: harakkajoulupallon ohje

Tässäpä ohje hetki sitten esiteltyyn joulupalloon. Kuten eräs kommenttiboksissa totesikin, ei tämä kovin jouluinen ole mutta sentään talvinen. Harakat ovat kyllä aika talvisia lintuja. Tai mulle tulee mieleen sellainen harmaa loskakeli niistä. Mutta hauskoja otuksia ehdottomasti. Jos teistäkin harakka on tarpeeksi jouluinen/talvinen koristeeksi niin voitte tehdä sellaisen näillä ohjeilla.

minaitte harakkapallo1 Toinen luukku: harakkajoulupallon ohje

Kuvassa siis kaavio pallon kuviosta. Kuvio on siis vain yhdelle puikolle, eli samanlaisia tulee neljä. Alhaalta aloitetaan ja siinä kohtaa missä kuvio levenee lisätään silmukoita ja kun kapenee niin kavennetaan. Tarkempi sanallinen ohje löytyy esimerkiksi Hesarin nettisivuilta (kiitos Villapallolle vinkistä). Kunnia harakkakuviosta kuuluu Ravelryn Magpie Mittens -ohjeelle, ei ole siis itse suunnittelemani.

Ainiinjoo, unohdin jo aikaisemmin mainita että mun palloni eivät varsinaisesti ole villapalloja, lankana nimittäin käytin Novita Tennesseetä. Sopii minusta aika kivasti ja kuvio näkyy selkeästi. Mutta samalla lailla toiminee joku muukin lanka.