Tag Archives: Novita

Neulomisinspiraation paluu

31 Maa

Neulominen on kummasti alkanut kiinnostaa vähenevissä määrin kun kevättä kohti mennään. Nyt siihen on tulossa pieni muutos ainakin hetkeksi, sen verran innostuin tänään postiluukusta kolahtaneesta Novitan lehdestä. Kuinka parasta on saada uunituore lehti varsinkin kun ei ole osannut yhtään odottaa sitä! Jee. Tässä juttuja joista tykkäsin, tosi paljon oli sellaisia mitä olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni. Millähän laitteella mun ajatuksia oikein luetaan siellä lehtien toimituksissa?

minaitte novitainsp1 Neulomisinspiraation paluu

minaitte novitainsp2 Neulomisinspiraation paluu

Hmm, pitsisukat ja minä? Kuulostaa aika vieraalta mutta jostain kumman syystä tykkäsin näistä.

minaitte novitainsp3 Neulomisinspiraation paluu

Mustavalkoiset sisustustyynyt! Hei se oli mun idea. Ihan itse keksin ensimmäisenä maailmassa! Ajattelin kokeilla tuommoisia Hangosta tai Kelosta.

minaitte novitainsp4 Neulomisinspiraation paluu

Nämä pöllöt olivat tosi söpöjä ja muistuttivat aika erehdyttävästi Oiva Toikan lasilinnuista sitä sellaista pientä pöllöä. Haluisin sen!

minaitte novitainsp5 Neulomisinspiraation paluu

Koiranleluja ei kannatameidän kohta 12-vuotiaalle torahampaalle neuloa, koska sehän rakastaa niitä putkeen ihan just niin kauan mitä vaaditaan kaikkien sisuksien kaivamiseksi pihalle. Mutta toi väriyhdistelmä oli kiva. Kirkkaita värejä oon nähnyt paljon yhdistettynä beigeen ja ruskean sävyihin mutta koska inhoan ruskeeta niin tää armeijavihreä kuulostaa paaaljon paremmalta!

minaitte novitainsp6 Neulomisinspiraation paluu

Virkattu liivi ois jees mut toi väri on vähintäänkin arveluttava! Tän tyylinen hippiäisliivi tai kesätoppi ois kiva tekaista.

minaitte novitainsp7 Neulomisinspiraation paluu

Kumma kyllä pitsishortsitkin kuulostavat ainakin toistaiseksi hyvältä ajatukselta. Ei, ei todellakaan missään lohenpunaisessa värissä vaan tietty valkoisena. Toinen vaihtoehto olisi tuunata farkkuihin pitsireunukset, ei huono sekään.

Tää tuli kyllä niin hyvään saumaan, kun just päivällä tuskailin että mitä neulottavaa keksisin lauantain maratoniluennolle yhdeksästä viiteen. Nytpä tiiän, mutta siitä lisää myöhemmin. :)

Ootteko selanneet tätä lehteä, mitä piditte?

Uutuuslankoja Novitalta

6 Tam

Satuin tässä surffaillessani päätymään Novitan sivuille tsekkailemaan kevään uutuuslankoja. Jepjep, vapaapäivä ja ihan liikaa aikaa. Yksi aika kiva uutuus pisti silmään: Hanko-lanka joka on 50% kierrätyspuuvillaa. Toinen puolikas on valitettavasti akryyliä… Joka tapauksessa, lanka vaikutti aika kivalta suunnittelemaani sohvatyynynpäällisten neulomisprojektiin.

minaitte uutuuksia1 Uutuuslankoja Novitalta

Miinusta lanka saa huonosta värivalikoimasta. “Luonnonläheiset, haalistuneen oloiset värit sopivat langan rakenteeseen ja tukevat käyttötarkoitusta.” Juu niin vissiin. Miksi kaiken pitää olla niin luonnonläheisen väristä, pastellia ja harmaalla häivytettyä? Ovatko suomalaiset todella niin tylsiä ihmisiä kuin värikartat antavat ymmärtää? :D Itse henkilökohtaisesti vihaan pastellivärejä, yh (neonvärit sen sijaan ovat huippuja). Puhtaat kirkkaat värit yksivärisinä kerinä ovat langoissa enemmän mieleeni. Onneksi lankamerkkejä ja värivalikoimia löytyy lähes jokaisen makuun.

minaitte uutuuksia2 Uutuuslankoja Novitalta

Miami-langan kevätvärit vaikuttivat ihan kivoilta. Ei ihan niin kirkasta kuin toivoisin mutta menettelee. Myös seiskaveikassa oli jotain ihan kivoja värejä. Noiden puuvillalankojen kanssa tekisi mieli täräyttää ja neuloa joku toppi tai kevätneule. Hyvänä inspiraationa toimivat Wool and the Gangin neuleet, joista kirjoittelin syksyllä. Oon kaipaillut sellaista aika paksua puuvillalankaa projektiini, mutta sellaiset tuntuvat olevan kiven alla. Miami on ehkä vähän liian ohutta, mutta menettelisi varmaan sekin. Täytynee kipittää kauppaan hypistelemään!

Mitä tykkäätte noista uutuuksista?

Kuvat Novitan sivuilta.

Neulotun palmikkotupsupipon ohje

10 Elo


tupsupipo8 Neulotun palmikkotupsupipon ohje

Tässä vanhaa ohjetta uusiksi, kun sitä on pyydelty. Tämän siis julkaisin 24.12.2009 joululahjana blogin lukijoille. Kyseessä ei ole varsinainen neuleohje, vaan pikemminkin selostus kuinka kyseinen pipo tehdään. Tein näitä pipoja kaksi, ensimmäinen oli violetti väriltään ja siinä palmikot ovat leveydeltään kahdeksan silmukkaa. Violetti pipo on paljon löysempi kuin tämä harmaa uudempi versio, ja tarkoituksenahan mulla oli tarkistaa tämä ohje tehdäkseni vielä jonkun välimallin noista kahdesta. Mutta koska mua inspaa tällä hetkellä ihan muunlaiset pipot kuin tällaiset ja muutama lukija on kehunut saaneensa oikein hyvää jälkeä tälläkin ohjeella niin jätetään tämä nyt näin! Kokeilkaa ja muunnelkaa jos siltä tuntuu. :)

Tupsupipo by Minä itte!

Lanka: Novita Tempo tai vastaava
Puikot: Nro 7 tai käsialan mukaan, 5 kappaletta itse pipon neulomiseen + 1 apupuikko palmikoita varten (ei tarvitse olla välttämättä samanpaksuinen, itse käytin nro viittä)
Tarvittavat taidot: Viidellä puikolla neulominen, palmikon tekeminen. (ohjeita viidellä puikolla neulomiseen ja palmikkoon Neulonta A&O- sivustolla)

1. Luo 72 silmukkaa. Jaa ne neljälle puikolle, jolloin yhdelle puikolle tulee aina 18 silmukkaa. Aloita neulomaan joustinneuletta, 2 oikein, 2 nurin. Neulo niin monta kerrosta kuin haluat, itse neuloin kahdeksan.

tupsupipo4 Neulotun palmikkotupsupipon ohje

2. Kun joustinneulereuna on tarpeeksi pitkä, aloitetaan palmikot. Neulo ensin joka puikon alussa 3 nurin, sitten 12 oikein ja taas 3 nurin. Toista jokaisen puikon kohdalla sama juttu ja neulo näin yhteensä 5 kerrosta.

tupsupipo5 Neulotun palmikkotupsupipon ohje

3. Kuudennella kerroksella (palmikko-osuudesta) neulo ensin 3 nurin, sitten ota apupuikko esiin ja poimi apupuikolle seuraavat 6 silmukkaa (älä neulo niitä), jonka jälkeen neulo normaalille puikolle jääneet 6 silmukkaa oikein. Sitten neulo apupuikolle jääneet 6 silmukkaa oikein, ja lopuksi puikon lopussa olevat 3 nurin. Toista loppujen 3 puikon kohdalla, kunnes yksi kierros on jälleen täynnä.

4. Tämän jälkeen toistetaan kohtia numero kaksi ja kolme, eli neulotaan aina välissä viisi kerrosta 3 nurin, 12 oikein, 3 nurin ja sitten apupuikon avulla vaihdetaan silmukoiden paikkoja, jolloin palmikko syntyy. Olen vaihtanut koko ajan samalla tavalla silmukoiden paikkoja, täältä ohjesivulta voit tutkia kuinka erilaiset tyylit saavat aikaan erinäköisiä palmikoita.

5. Kun pipo alkaa olla tarpeeksi korkea, aloitetaan kaventaminen. Minä aloitin kuudennen kerran silmukoiden paikkoja vaihdettuani (3). Jokaisen puikon alussa ja lopussa neulotaan kaksi silmukkaa yhteen. Enää ei tehdä palmikkovaihdoksia. Kun jokaisella puikolla oli jäljellä enää kaksi silmukkaa, kokosin ne yhdelle puikolle ja neuloin jokaisen parin aina yhteen, kunnes silmukat loppuvat.

6. Tee tupsu kruunaamaan koko komeus!

tupsupipo6 Neulotun palmikkotupsupipon ohje

tupsupipo7 Neulotun palmikkotupsupipon ohje

Jos tekee mieli kokeilla ohjetta tai muunnella sitä niin feel free! Tykkäisin että tähän blogiin linkitettäisiin krediitit jos sellaisia haluatte laittaa. Niin ja kuvia valmiista töistä näkisin enemmän kuin mielelläni!

Lopuksi: laatupahoittelut! Ohje ja kuvat julkaistu samassa muodossa kuin kaksi vuotta sitten… noh, onpahan nostalgista.

Loppuillan suunnitelmat

24 Hel

Yritän tässä herätellä itseäni bloggaushorroksesta ja dokumentoida jotakin ihan tähän päivään liittyvää eikä pari viikkoa sitten tapahtuneita juttuja, joista en ole vieläkään yllättäen saanut aikaiseksi kirjoittaa. Tänään ostin koon kymmenen puikot Sokokselta ja Asan uusimman levyn.

minaitte ilta1 Loppuillan suunnitelmat

minaitte ilta2 Loppuillan suunnitelmat

Novitan Crystal saa minulta maailman epäkuvauksellisimman langan tittelin. Kuinka tosta muka voi saada hyvää kuvaa? Auringonlaskun jälkeen salamalla ainakin vielä huonommin (jos mahdollista). Se mitä tekeleestä tulee, on vielä pieni salaisuus, mutta sekin selviää lähiaikoina.

Eiköhän näissä riitä tekemistä loppuillalle. :)

Virkattu tuubikaulaliina

16 Hel

Lupailin vanhoja käsitöitä uudelleenpostattuina tänne blogiin, joten tässä tulisi nyt jotain. Viime vuoden puolella sain tämän tehtyä. Silloin oli juuri satanut ensilumi kun kuvailtiin tätä. :)

minaitte ensilumi1 Virkattu tuubikaulaliina

Mutta sitten siihen itse kaulaliinaan. Olin aikaisemmin tehnyt neulomalla yhden tuubikaulaliinan kesällä 2009, mutta nyt halusin tehdä välillä virkaten, ja mieluiten paksulla langalla. Virkkaamalla saa kuitenkin ihan erilaista tekstuuria aikaiseksi.

minaitte kaulaliinaohje1 Virkattu tuubikaulaliina

Langaksi valikoitui paksuuden perusteella Novitan Tempo. Kaulaliina oli superhelppo tehdä, periaate on se että virkataan ketjusilmukoita sen verran kuin huivin ympärysmitaksi halutaan ja sitten silmukkaketju yhdistetään lenkiksi ja sitten vain virkataan “ympyrää” kunnes huivi on tarpeeksi korkea.

minaitte kaulaliinaohje4 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä valmis huivi. Kuvassa näkyy myös itse neulomani Totoro-lapaset ja itse suunniteltu ja neulottu pipo.

minaitte ensilumi6 Virkattu tuubikaulaliina

Täytyy kyllä sanoa että kaulaliinasta tuli mieleinen, ja olen käyttänyt sitä tälläkin viikolla jo useamman kerran (kyllä kelpaa kun on niin hyytävät kelit). Ainoa huono puoli, joka on kuitenkin sekin käännettävissä vain huivin ominaispiirteeksi, on tuubikaulaliinan paksuudesta johtuva jäykkyys. Mutta ei se mitenkään liian jäykkä ole, erilainen vain kuin Novitan Rose Mohairista neulomani ensimmäinen tuubikaulaliina.

minaitte ensilumi4 Virkattu tuubikaulaliina

Ihana katsoa näitä kuvia Nellystä ja musta. Ikävä tota karvakuonoa vaikka näinkin sen tällä viikolla juuri pitkästä aikaa.

minaitte kaulaliinaohje6 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä vielä parempi kuva kaulaliinasta.

minaitte ensilumi7 Virkattu tuubikaulaliina

Huolestuttavaa, melkein jopa kaipaan noita kelejä kun ulkona on pakkasta tällä hetkellä lähemmäs 30 astetta. Oikein arvelin siis, että tuostakin kaulaliinasta tulisi olemaan talvella iloa. :D