Tag Archives: neulominen

Äänestyspipo

22 Tam

Kolmella langalla neulottu pipo on saatettu valmiiksi! Se sai heti tärkeän tehtävän neitsytmatkalleen – lämmittää päätäni matkalla äänestämään. Oon tosi tyytyväinen tähän kokeiluun neuloa kolmella erivärisellä jämälangalla päällekkäin. Mustaa ja kahta erilaista valkoista sain kulutettua lankavarastoista aika hyvin. Moninkertaisella langalla neulominen oli myös yllättävän helppoa. Lopputuloskin on esteettinen, mitähän samalla tekniikalla voisi seuraavaksi neuloa?

minaitte uusipipo1 Äänestyspipo

minaitte uusipipo2 Äänestyspipo

Tupsuksi halusin mustavalkoisuuden rinnalle jotain kirkasta. Kuin tilauksesta sattui löytymään neonkeltaista lankaa juuri sopiva määrä.

minaitte uusipipo3 Äänestyspipo

minaitte uusipipo4 Äänestyspipo

Ylläolevat kuvat on otettu matkalla äänestämään. Jännittävää. Mitä jos vahingossa kirjoitan lappuun kolmosen? Tarkistan aina lapun sata kertaa, ettei vaan mene väärin. Nyt on kuitenkin vaalit jo valvottu ja olen tyytyväinen kun ehdokkaani pääsi tokalle kiekalle. Eikä ehdokas ollut siis Niinistö.

Kevätneuleita

20 Tam

Elän jo ihan täysillä mukana kaikissa keväthommissa vaikka on vasta tammikuu. Hieman tätä intoilua kyllä masentaa tuo  jatkuva lumipyry. Mun puolesta kevät sais ihan vapaasti alkaa heti kun joulu loppuu. Mutta kyllä se sieltä vielä joskus tulee, se on varmaa. Odotellessa voi vaikka väkertää jotain kivaa.

Mä olen ensimmäistä kertaa ikinä innostunut kevätkäsitöistä. Siis niistä ällöttävistä valkoisella ja pastelliväreillä virkatuista topeista ja pitsineuletakeista. No ei oikeasti ihan just noista, mutta läheltä liippaa. Koska keväisiä ne ovat ja puuvillalankoja pitäisi lähteä etsiskelemään. Kokosin vähän inspiraatiokollaasia.

minaitte kevatkollaasi1 Kevätneuleita

Kuvat H&M, Wool and the gang, Asos.

Yksi noista on myös eilen vilauttamani neuleen esikuva. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, en ole nimittäin neulonut kokonaista vaatetta kuin kerran aikaisemmin. Siitä villapaidasta tuli ihan liian pieni, mutta muuten tosi söpö. Millaisia suunnitelmia teillä on keväälle?

Kolmella langalla

11 Tam

Halusin tän monotonisen valmistuneiden juttujen väliin vilauttaa vähän yhtä keskeneräistä juttua. Kekkasin joululahjaksi saamastani Jämälankakirjasta idean korvata paksu lanka useammalla ohuemmalla langalla. No joo, ei sinänsä ole mikään kovin uusi idea, mutta en ollut tullut ajatelleeksi että erivärisiä ja eri materiaaleistakin tehtyjä lankoja voisi käyttää yhtä aikaa. Ja se sattuu näyttämään aika kivalta!

minaitte kolmella1 Kolmella langalla

Tässä ei voi mennä vikaan kun käyttää mustaa ja valkoista. Niinpä valkkailin omistamistani langoista yhden paksumman mustan ja kaksi valkoista: luonnonvalkoisen ja kirkkaan valkoisen.  Inspiraationa toimi samanvärinen lempparineuletakkini. Pitääkin ottaa siitä kuva jossain vaiheessa.

minaitte kolmella2 Kolmella langalla

minaitte kolmella3 Kolmella langalla

Kolmella langalla on yllättävän helppo neuloa. Oon aina jotenkin vältellyt kaksinkertaisena neulomista ja muuta sellaista, näköjään ihan turhaan. Kivastihan tuo menee eikä langat sotkeudu pahasti.

minaitte kolmella4 Kolmella langalla

Tästä neulejäljestä oon kyllä ihan innoissani. Kivan näköistä tulee, esittelen sitten valmiimpana lisää. Voisin kuvitella että nämä moninkertaisella langalla neulomisen kokeilut eivät jää tähän. Mustan ja valkoisen jälkeen alkaa valinnanvaikeus väreissä. Punainen ja valkoinen kenties?

minaitte kolmella5 Kolmella langalla

Sovinto lumen kanssa

9 Tam

Muistanette nämä Fuck Snow -lapaset, joista kirjoittelin viime vuoden puolella? Tekstin ja oman talvimasennuksen yhdistelmä iski siinä vaiheessa ja lujaa. Aloitin tekemään lapasia vain huomatakseni, että Novitan Nallekin on liian paksua niihin. Tai ainakin mulle lapasista olisi tullut sillä langalla useamman koon liian isot. Päädyin kuitenkin tekemään lapaset jouluna mökillä lötkötellessä, vaikka se ei ollut alunperin tarkoituksena. Olin nimittäin ostanut metsänvihreät ja luonnonvalkoiset Nalle-langat ajatuksenani tehdä jouluna Markulle lahjaksi lapaset. Niistä ei todellakaan pitänyt tulla Fuck Snow -lapaset, mutta sattuneesta syystä unohdin tosiaan sen netittömyyden siellä mökillä, joten en päässyt käsiksi suunnitelmiini.

Onneksi ipadista löytyi tallennettuna Fuck Snow -lapasten alkuperäinen versio eli Snowbird Mittens, joten päätinkin tehdä lapasten alusta sitten sellaiset. Alkupätkä oli lapasista jo tehtynä, ja olin mitannut silmukkamäärän lahjan saajan kämmenen ympäryksen mukaan. Sattumoisin kyseinen silmukkamäärä oli kahdeksan silmukkaa pienempi kuin snowbirdien silmukkamäärä (tästä voi päätellä jotain siitä kuinka isot lapasista olisi tullut alkuperäisessä silmukkamäärässään tuolla langalla, Markun käsi on kuitenkin ihan reilun kokoinen mieskäsi :D). Hoidin homman kotiin napsaisemalla ohjeruudukon kummaltakin puolelta vähän pois. Eipä sitä pahemmin huomaa näissä valmiissa lapasissa.

Joten tarinamme päättyy onnellisesti siihen, että Markku sai nämä melko miehekkäät Fuck Snow -lapaset itselleen. Mustana jouluna lapaset saivat taas aivan uuden merkityksen, vitut lumesta, ei oltais haluttukaan että tulet. Joulun jälkeen olisi ollut mun mielestä sama aloittaa kevät, eihän sillä lumella ole mitään muuta virkaa kuin luoda joulutunnelmaa. Mutta olkoon nyt kerran kun on. Alan siis olla apaattisesti jo hyväksynyt tilanteen, vaikka lapaset riitaa haastavatkin. Sain vastalauseeni.

minaitte fucksnow2 Sovinto lumen kanssa

minaitte fucksnow3 Sovinto lumen kanssa

minaitte fucksnow4 Sovinto lumen kanssa

minaitte fucksnow5 Sovinto lumen kanssa

P.s. Markku taas löysi noista ihan omat merkityksensä: Snow Fuck. Juu ei kiitos :D

Yhdeksästoista luukku: ensimmäinen itse tehty joululahja

19 Jou

Köhöm, tän julkaisu meni nyt vähän myöhälle ilman sen parempaa syytä, oon vaan elänyt hitaasti tän päivän. Sain viikonloppuna valmiiksi äidille joululahjaksi tulevan pipon. Äiti ihastui siihen mun vihreään monsteripipoon, jonka sain valmiiksi kotona vieraillessani, ja pyysi mua tekemään itselleenkin samanlaisen. Lupasin pistää pyynnön korvan taakse, koska olen maailman huonoin tekemään kenellekään muulle kuin itselleni mitään, ne vaan ei tule koskaan valmiiksi.
Mutta nyt tuli! Oikeastihan tuommoisen tekemiseen ei mene kuin muutamia tunteja, joten kyse oli vaan tekijän laiskuudesta. Langat ovat vanhaa Novitan Teddyä, jonka taisin saada samanlaiseen tarkoitukseen pari vuotta sitten äiskältä. Toivottavasti lahja on saajalle mieluinen. Jes, eka joululahja on siis hoidossa! Itse asiassa kävin tänään myös shoppaamassa pari muuta lahjusta. Itse tehtyjen saldo taitaa jäädä perinteisesti aika vähäiseksi. ;)

minaitte aitinpipo1 Yhdeksästoista luukku: ensimmäinen itse tehty joululahja

minaitte aitinpipo2 Yhdeksästoista luukku: ensimmäinen itse tehty joululahja

minaitte aitinpipo3 Yhdeksästoista luukku: ensimmäinen itse tehty joululahja

Kyllä tuo on vaan hyvä malli pipolle. Voisin hyvinkin omistaa noita useassa värissä. Harmi vaan että olen siinäkin vähän huono, siis saman mallin toistamisessa uudestaan ja uudestaan.

Kymmenes luukku: kirjoneuleinspiraatio

10 Jou

Voi sitä kirjoneulefanin riemua kun löysin ihan minun tyylisiä kirjoneuleita ALL knitwear -sivustolta. ALL knitwear on amerikkalainen Annie Larsonin neulevaatemerkki. Neuleet ovat ihanan värikkäitä ja kuviot mielenkiintoisia. Larsonin työt ovat koneella neulottuja, mutta ajattelin kyllä apinoida noita kuvioit ihan käsin neulomiseenkin.

minaitte all1 Kymmenes luukku: kirjoneuleinspiraatio

minaitte all3 500x331 Kymmenes luukku: kirjoneuleinspiraatio

minaitte all4 Kymmenes luukku: kirjoneuleinspiraatio

minaitte all2 Kymmenes luukku: kirjoneuleinspiraatio

Täydellisyyttä sanon minä.