Tag Archives: matkapäiväkirja

Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

7 Elo

Ja reilipäiväkirja jatkukoon! Kääk, melkein kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin Utrechtin välipysähdyksestä. Poden huonoa omatuntoa niin tästä kuin paperisen matkapäiväkirjan puuttuvista neljästä päivästä, mun on pakko saada ne kirjoitettua ennen kesän loppua! Varsinkin se paperiversio, koska se on kuvien lisäksi mun ainoa muistilähde kuukauden reissusta. No, onneksi kyseessä on kuitenkin viimeiset päivät reissusta, ei niistä ookaan kuin pikkaisen yli kuukausi hurahtanut. :S

minaitte maastricht1 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Lähdettiin siis yhdentenätoista päivänä kesäkuuta melko pikaiseen pois Hollannin Utrechtistä, koska se oli meidän mielestä kaikin puolin paska paikka (jaa miksi?). Junamatka Utrechtista Maastrichtiin kesti pari tuntia ja vaihdettiin junaa Sittardissa.

minaitte maastricht2 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Meidän yösija paini tällä kertaa ihan eri sarjassa edellisen yön kanssa, nimittäin kaksi yötä Maastrichtissa yövyimme kolmen tähden hotelli Crowne Plazassa. Ehkä koskaan ei oo maistunut yhtä hyvältä pari hotelliyötä kuin sen silsaisen kumisen kostean epähygieenisen Utrechtin hostellin jälkeen! Ah. Ei varmaan muuten olisi tullut varattua hotellia ellei kaikki muut järkevät majoituspaikat olisi olleet täyteenbuukattuja. Meidän missio Maastrichtissa oli siis läheisessä vielä pienemmässä paikassa (Landgraaf) sijaitsevat Pinkpop-festarit, joiden takia piti saada joku yösija. Landgraafissa oli siis myös se ainoa hostelli täynnä.

minaitte maastricht3 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Yksi yö tuli maksamaan n. 43 euroa hengeltä, mikä ei ollut mielestäni paha niiden kumipatjojen jälkeen, varsinkin kun näköalat oli parvekkeelta ylläolevat ja meillä oli Markun kanssa oma nukkumaparvi supermukavine parisänkyineen. Wikitravelista katsottiin keväällä vasta hotellihuoneen varaamisen jälkeen, että kyseinen mesta oli luokiteltu Splurge-kohtaan wikisivulla. Kaikki muu siellä sitten maksoikin maltaita, netti taisi olla parinkympin luokkaa vuorokaudelta ja aamupala vielä enemmän. Joo ei ostettu. Onneksi vieressä sijaitsi ystävämme Albert Heijn -kauppa, josta löytyi kaurahiutaleita ja ES pilkkahintaan! Kyllä Maastricht on hyvä paikka!

minaitte maastricht4 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Maas-joen ranta oli tosi nättiä tonttia.

minaitte maastricht5 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

minaitte maastricht6 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Meidän aktiviteetit ensimmäisenä päivänä koostuivat lähinnä kaupungilla tallailusta ja hotellilla television katselusta. Maastricht oli ihanan pieni ja tunnelmallinen paikka. Kävellen päästiin näkemään luultavasti kaikki tärkein vaikka ei etukäteen mitään reittejä suunniteltukaan.

minaitte maastricht7 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Porukkaa oli paljon ulkona, koska oli viikonloppu. Joen rannassa oli joku bändi soittamassa ja terasseja oli joka puolella.

minaitte maastricht8 Yhdestoista ja kahdestoista reilipäivä, Maastricht

Maas-joen ranta <3 pahoittelut vinohkosta horisontista.

Kahdennestatoista päivästä mulla ei sitten oikein olekaan kuvamateriaalia, koska mentiin sinne festareille aamupäivästä junalla. Oli hieno fiilis mennä kun oli kaikki erikoisjunavuorot (jouduttiin vaihtamaan junaa vaikka matka oli joku 40 min), junat oli täynnä festareillemenijöitä (tunnistettavissa kaikesta pinkistä festarisälästä, erityisesti sellaiset järkyttävän törkeän näköiset kirkkaan pinkit kalastajalakit oli suosittuja, luoja tietää miksi….) ja asemilla soi kuulutusten välissä festareiden oma radiokanava.

Itse festarit ei kuitenkaan täyttäneet ihan odotuksia. En ole käynyt muuta kuin Ruisrockissa Suomessa ja täytyy sanoa että se voittaa saman verran kävijöitä päivässä kuin Ruississa yhteensä keräävän Pinkpopin 100-0. Tuolla ei ollut samanlaista fiilistä, hirvee määrä ihmisiä vaan ängetty ruohokentälle kera ylihintaisten juomien ja ruokien. Plaah. Tietenkään en odottanut festareilta mitään, koska siellä ei ollut tuona päivänä edes oikein ketään mua kiinnostavia esiintyjiä. Ainoa jonka olisin viitsinyt katsoa oli Hurts, joka esiintyi klo 13.00 (ohjelmasuunnittelu haloo??), mutta siitäkin ehdin vain pari biisiä näkemään ja nekin niin kaukaa ettei musiikki kuulunut kunnolla (lähemmäs oli jo kauhea tungos).

Tehtiin sitten Markun kanssa peliliikkeet ja lähdettiin n. 2 tunnin festarioleilun jälkeen takaisin Maastrichtin Crowne Plazan luksussänkyyn päikkäreille. Byebye 75 euron festarilippu. Panu oli meistä ainoa joka hyödynsi lippunsa bailaamalla Wolfmotherin eturivissä, sitähän varten liput oli hommattu. Jälkiviisaana voisin sanoa että mun ja Markun olis kannattanut jättää lippumme hommaamatta mutta näitä sattuu. Festarilippua enemmän harmitti mun seitsemän euron hieno reiliä varten ostettu muovipullo, jota en saanut ottaa tyhjänä festarialueelle vaan se meni roskiin! PRKL!

Kunhan saan seuraavan postauksen kirjoitettua niin näette kuvia jostain muualtakin kuin Hollannista, Pariisista nimittäin!

Kymmenes reilipäivä, Utrecht

8 Hei

Niinpäniin, uhkailin teitä jo viime postauksessa että seuraavaksi käsittelisin Maastrichtia, mutta paneudutaan nyt kuitenkin sitä ennen vielä Utrechtiin. Meinasin skipata tämän kohteen ihan suosiolla, koska Utrecht on paska paikka. Tämä minun objektiivinen mielipiteeni juontaa juurensa jopa vähän alle vuorokauden mittaiseen oleskeluun.

Mikä hemmetin Utrecht? Se on Hollannissa. Selitys tällaiseen nevaripaikkaan menemiselle on yksinkertainen: oli pakko mennä jonnekin yhdeksi yöksi. Oltiin höykkyytetty alkumatka sellaista kyytiä, että oltiin Amsterdamissa päivää “liian” aikaisin, joten meille jäi yksi päivä luppoaikaa käytettäväksi ennen Maastrichtia, jonne taas oli pakko mennä juuri 11. päivä kesäkuuta varatun hotellin ja eräiden festareiden takia. Niinpä valkattiin summittaisesti vaan joku Hollannin kaupunki yhden yön viettopaikaksi, koska kauemmaskaan ei oikein ehditty. Epäonninen valinta osui Utrechtiin.

minaitte utrecht1 Kymmenes reilipäivä, Utrecht

minaitte utrecht2 Kymmenes reilipäivä, Utrecht

Interraililla tuli kyllä havainnoitua aika useaan otteeseen se, miten nukkumapaikka vaikuttaa todella paljon kokonaiskuvaan tietystä kaupungista. Ehkä voidaankin syyttää huonoista kokemuksista meidän hostellia. Nuo oleskelutilat olivat ihan kivat ja aamiaista oli nettiarvosteluissa kehuttu. Aamiaiseen kuuluikin erilaisia lettuja ja vaikka mitä muuta, mutta vähän vaikutelmaa pilasi se kun näin ne samat letut vielä illallakin siinä pöydällä tarjolla huoneenlämmössä. Kärpäskuvut sentään oli mutta ruokahalulle sai sanoa heipat.

minaitte utrecht3 Kymmenes reilipäivä, Utrecht

Ei me nyt sentään niin nirsoja olla että oltaisiin alettu Utrecht-vihaajiksi joidenkin lättyjen takia. Mutta monen hengen nukkumadormeissa on yksi juttu joka tekee olemisesta aika lailla epämiellyttävää, nimittäin kumiset patjat. Täällä Utrechtissa oli jopa kumiset tyynytkin. Lakanat oli joo päällä, mutta kuvitelkaa mitä tapahtuu kun vähän tulee kuuma. Ihan karseeta. Ja kun kylppärissäkin haisi vielä ihan homeelta niin mun valituskynnys oli ylitetty! Jälkikäteen voisin sanoa että eihän tuo ollut vielä kovinkaan paha, mutta riitti se näköjään huonon mielikuvan luomiseen koko kaupungista.

minaitte utrecht4 Kymmenes reilipäivä, Utrecht

Kaikista omituisinta oli, että juuri tässä maailman kolkassa tavattiin reissun ensimmäiset suomalaiset. Kaksi nuorta miestä, jotka olivat tulleet ihan varta vasten Utrechtiin viettämään tässä homeenhajuisessa hostellissa kolme viikkoa. Siis mitä ihmettä. Syy selvisi illalla, kun tyypit kävivät kymmeneltä nukkumaan vaatteet päällä ihan pössyissä. Ei ne olleet mitään nähtävyyksiä katsomaan tulleetkaan. Sama kai se missä sitä sekaisin on.

No, nyt on ainakin pohjustettu se miksi oltiin iloisia Maastrichtin kolmen tähden hotellista. Siitä lisää pian!

Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

7 Hei

minaitte amsterdam9 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

Jatketaanpa Amsterdamin touhuista. Koska oltiin Amsterdamissa kolme yötä, jäi aikaa enemmänkin kaupungin kiertelyyn. Hyvä niin, koska kahdeksantena päivänä oltiin niin väsyneitä ettei oikein jaksettu kuljeskella paljoa.

Yhdeksäntenä päivänä sen sijaan ryhdistäydyttiin ja mentiin ilmaiselle Amsterdamin kävelykierrokselle (Sandeman’s New Amsterdam Walking-Tour). Voin suositella kaikille, opas oli todella mukava alunperin uusiseelantilainen tyttö joka puhui englantia hassulla ralliaksentilla. Lopuksi voi tipata mutta meidän opas ei kyllä edes maininnut sanalla siitä. Eikä edes tarvinnut, oli kyllä sen verran hyvä opastus että teki mieli jotain siitä oppaallekin korvata. Ja sehän siinä homman idea on.

minaitte amsterdam10 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

Oppaan juttujen myötä tykästyin entistä enemmän kyseiseen kaupunkiin. Kuka voi olla tykkäämättä paikasta, jossa kaikki on sallittua kunhan ei aiheuta toiselle haittaa. En kyllä tiennyt ettei kannabis ole varsinaisesti laillista siellä, vaikka kovasti katukuvassa onkin ja muistaakseni kolmasosa kaupungin turisteista tulee kukan perässä. Kuultiin myös, että ne ovat Hollannissa kaikesta turismin houkuttelusta huolimatta kiristämässä coffee shoppien toimimisehtoja, esimerkiksi uusia paikkoja ei saa enää (kohta?) perustaa ja toiminnassa oleva coffee shop voi menettää lopullisesti oikeutensa, jos se myy sääntöjä suurempia määriä kerralla tai pitää liikaa tavaraa varastossaan. Jos tämmöinen laki tulee voimaan niin sehän tietää coffee shopeille hidasta kuolemaa.

Toinen ilmeisesti katoamassa oleva mutta niin Amsterdamille tyypillinen ilmiö on Punaisten lyhtyjen alue, eli se alue jossa prostituutiota harjoitetaan. Sehän on myös sallittua ja alalta maksetaan veroja siinä missä muistakin. Mutta eikös sitäkin olla rajoittamassa. Ilmeisesti ne aikovat vähentää näyteikkunoiden määrää, eli siis naiset seisovat siellä sellaisissa ikkunoissa näytillä. Näkemisen arvoista ennen kuin homma kuolee käsiin. Minusta se on ihan ok jos naiset sitä todellakin tekevät omasta halustaan ja kun heitä suojelee paikallinen poliisi.

minaitte amsterdam11 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

minaitte amsterdam12 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

Tuli melkein Venetsia mieleen näistä kanavista. Niiden määrä ehti jo unohtua päästä, mutta paljon niitä oli! Hyvä paikka heittää pyörä menemään.

minaitte amsterdam13 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

minaitte amsterdam14 Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä

Kävelykierros kesti muistaakseni kolme ja puoli tuntia ja oltiinkin sitten ihan valmiita kaatumaan sänkyyn päikkäreille. Kysyttiin oppaalta hyvä lounaspaikka ja käytiin haukkaamassa mozzarella-sandwichit ja sitten painuttiin hostellille lepäämään. Aikamoisella tahdilla tuli kyllä yksi jos toinenkin päivä reilin aikana vedettyä, heti aamusta kävelemään ympäri kaupunkia moneksi tunniksi parhaimmillaan yli 30 asteen helteessä, sitten iltapäivällä oltiin jo ihan nälissämme ja muutenkin ihan piipussa, joten eikun maha täyteen ja unille. Jos hyvä tuuri kävi niin illalla sitten jaksoi vielä jotain tehdä. Mutta oli se vaan kivaa. :)

Jatketaan Maastrichtista!

P.s. Kiva että näitä jaksetaan lukea ja kommentoida! Vaikka aika monotonista jorinaa osa onkin. ;) Matkasta on tulossa yleisön pyynnöstä lopuksi vielä kartta, ja voisin laittaa vaikka tiedot kaikista meidän hostelleista ja jonkun sanasen siitä oliko ne hyviä vai ei. Kaipaako joku vielä jotain muuta reiliin liittyvää postausta, esim. joku kootut reilivinkit -juttu (tällä huikealla kokemuksen määrällä jonka olen peräti yhdestä reilistä kerännyt) kävi mielessä? Ehdottaa saa.

Lähtöpäivä

1 Kes

Tänään on se päivä jota on odotettu ties kuinka kauan! Suomi jäi juuri taakse kuukauden ajaksi, joten InterRail voidaan kai julistaa alkaneeksi. :) Kiitos Viking Linelle siitä että risteilylaivoissakin on langaton netti, sillä muuten tämä 10 tunnin matka olisi mahdollisesti vielä puuduttavampi. Ollaan oltu matkalla 4 tuntia ja olisin jo valmis hyppäämään maihin… Tosi puuduttavaa kun ei ole edes hyttiä missä nukkua ja porukka täällä on just sellaista mitä nyt päiväristeilyllä Ruotsiin voi odottaa. Plus että osa tyypeistä on ilmeisesti jotain mielenterveyskuntoutujia kesäretkellä.

Onneksi voin käyttää tämän ajan hyödyksi ja blogata jo muutamat matkakuvat. Voitte vaan arvata että niitäkin jo löytyy, vaikka matkattu on vasta alle 10 tuntia akselilla Toijala-Turku-Viking Line. En nyt takaa että näitä postauksia tulee ilmestymään jatkossa ihan samalla sykkeellä, luultavasti kirjustelen aina silloin kun tarvitsen jotain tekemistä.

minaitte lahto1 Lähtöpäivä

Jos on naurettavaa että oon jo ottanut puolisen sataa kuvaa niin vielä törkeämpää on että olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa jotain viisi sivua. :D Se on kumminkin hyvää viihdykettä kun on ollut tylsää. Tämän kartan piirsin jo eilen ja ajattelin jatkaa sitä matkan kulun mukaan.

minaitte lahto2 Lähtöpäivä

Nellylle jäähyväiset ennen lähtöä. <3

minaitte lahto3 Lähtöpäivä

Kolmikko lähdössä matkaan Toijalan rautatieasemalla.

minaitte lahto4 Lähtöpäivä

Juna lähti jo kuuden jälkeen, mikä ei ollut kauhean kiva yöunien kannalta. Ei sillä että unta olisin saanut muutenkaan.

minaitte lahto5 Lähtöpäivä

minaitte lahto6 Lähtöpäivä

Puuduttava junamatka Turun satamaan, jonka jälkeen puuduttava laivamatka. Ollaan vaan spugeiltu täällä laivassa ja yritetty nukkua mitä erikoisimmissa paikoissa. Ostettu tax-freesta limpparia ja taas lagattu. Loppuis jo.

Pakkailua

25 Tou

Noniin, se on nyt sitten viimeinen keskiviikko ennen lähtöä. Eli viikko aikaa reilin alkuun! Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa minimaalisen 30 litran reppuni pakkaamista. Lähden Jyväskylästä liikkeelle jo perjantaina tai lauantaina, joten kamat pitäisi olla piakkoin valmiina.

minaitte pakkailua11 Pakkailua

Kamat siinä. Eli suurimmilta osin kaikki tavara jolla aion pärjätä kuukauden reissussa. Tässä vaiheessa vielä jännitettiin sitä että mahtuuko ne sinne reppuun. No mahtuihan ne. Meni muuten joku puoli päivää keräillä noita kamoja kasaan ja haahuilla ympäri kämppää vaikka olin jo kirjoittanut etukäteen ylös mitä aion ottaa. Ja pari juttua puuttuu vielä, kuinkas ollakaan. Saankohan sitä kameran muistikorttia lopulta ostettua ennen matkaa?

Tavarat mahtui reppuun joo. Tosin sain pientä helpotusta Markun taholta, sillä murunen lupasi kantaa esimerkiksi mun toiset kengät ja pyyhkeen. Ihan kiltisti tehty kun sen täysikokoinen rinkka jää kuitenkin vajaaksi. Tai mistä sitä tietää. :D Punnittiin reppu ja se painoi sellaiset 10 kiloa. Kyllä mä varmaan sen jaksan ihan hyvin kantaa siis. :) Mummo on kertonut about koko kevään ajan eli sen ajan kun se on tiennyt tuosta reissusta, että kun äiti lähti ensimmäisen kerran reilaamaan 17-vuotiaana niin niillä oli sen kaverinsa kanssa melkein isommat rinkat kun likoilla oli itsellä kokoa. Itsekään en varmaan ekaluokkalaisviboilta välty, sillä jos ei kokoa tuolla repulla niin paljoa ole niin on ainakin leveyttä. Mutta on se vaan kauniimpi kuin rinkka!

minaitte pakkailua2 Pakkailua

Sain jotain esteettisiä elämyksiä näistä matkaputeleista täytettyinä. Rainbow-astianpesuaine on sinistä, ihanaa. Empiiristen havaintojeni perusteella 100ml on myös tilavampi mitta kuin luulisi. Katsotaan sitten kuukauden lopussa ketä naurattaa kun desin shampoo on loppunut kesken. (Kaipa ne Keski-Euroopassakin hiuksensa kumminkin pesee.)

minaitte pakkailua3 Pakkailua

Yhden tarpeellisen hankinnan Interrailia varten olen sentään ehtinyt tehdä, nimittäin matkapäiväkirjan. Moleskine, kuinkas ollakaan. Punainen väri on kyllä aika kiva kun on tottunut käyttämään mustia versioita. Haluaisin koristella kantta jotenkin, mutta en tiedä oikein tarttuuko tuohon mikään. Muutenkin olen ihan innoissani, vähän niinkuin ala-asteella, silloin kun Tiimari oli vielä kaupoista lempparein ja uusi tyhjä vihko avain onnellisuuteen. Harmi ettei kaikki ihkun väriset stabilot ja geelikynät mahdu mukaan!

Reilikuulumisia varmasti vielä ennen keskiviikkoa. Ja sittenhän se tykitys vasta alkaakin. Tämä ei jää tähän.