Sovinto lumen kanssa
9 Tam
Muistanette nämä Fuck Snow -lapaset, joista kirjoittelin viime vuoden puolella? Tekstin ja oman talvimasennuksen yhdistelmä iski siinä vaiheessa ja lujaa. Aloitin tekemään lapasia vain huomatakseni, että Novitan Nallekin on liian paksua niihin. Tai ainakin mulle lapasista olisi tullut sillä langalla useamman koon liian isot. Päädyin kuitenkin tekemään lapaset jouluna mökillä lötkötellessä, vaikka se ei ollut alunperin tarkoituksena. Olin nimittäin ostanut metsänvihreät ja luonnonvalkoiset Nalle-langat ajatuksenani tehdä jouluna Markulle lahjaksi lapaset. Niistä ei todellakaan pitänyt tulla Fuck Snow -lapaset, mutta sattuneesta syystä unohdin tosiaan sen netittömyyden siellä mökillä, joten en päässyt käsiksi suunnitelmiini.
Onneksi ipadista löytyi tallennettuna Fuck Snow -lapasten alkuperäinen versio eli Snowbird Mittens, joten päätinkin tehdä lapasten alusta sitten sellaiset. Alkupätkä oli lapasista jo tehtynä, ja olin mitannut silmukkamäärän lahjan saajan kämmenen ympäryksen mukaan. Sattumoisin kyseinen silmukkamäärä oli kahdeksan silmukkaa pienempi kuin snowbirdien silmukkamäärä (tästä voi päätellä jotain siitä kuinka isot lapasista olisi tullut alkuperäisessä silmukkamäärässään tuolla langalla, Markun käsi on kuitenkin ihan reilun kokoinen mieskäsi :D). Hoidin homman kotiin napsaisemalla ohjeruudukon kummaltakin puolelta vähän pois. Eipä sitä pahemmin huomaa näissä valmiissa lapasissa.
Joten tarinamme päättyy onnellisesti siihen, että Markku sai nämä melko miehekkäät Fuck Snow -lapaset itselleen. Mustana jouluna lapaset saivat taas aivan uuden merkityksen, vitut lumesta, ei oltais haluttukaan että tulet. Joulun jälkeen olisi ollut mun mielestä sama aloittaa kevät, eihän sillä lumella ole mitään muuta virkaa kuin luoda joulutunnelmaa. Mutta olkoon nyt kerran kun on. Alan siis olla apaattisesti jo hyväksynyt tilanteen, vaikka lapaset riitaa haastavatkin. Sain vastalauseeni.
P.s. Markku taas löysi noista ihan omat merkityksensä: Snow Fuck. Juu ei kiitos :D




































