Tag Archives: langat

Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

19 Tam

minaitte asukuvei1 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

minaitte asukuvei4 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

minaitte asukuvei2 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

Niitä harvoja päiviä, kun tekee mieli ottaa asukuvia. Mun ei oikeastaan tarvitsisi tällä hetkellä pukeutua juuri muuhun kuin pieruverkkareihin, koska luentoja ei ole ja töihin on ihan sama mennä vaikka missä vaatteissa. Niin olenkin sitten aika monena päivänä tehnyt. Yöpuvussa hengailu on ihan jees, mutta nyt alkaa jo vähän kyllästyttää. Haluaisin muutenkin taas alkaa pukeutumaan vähän monipuolisemmin ja mielenkiintoisemmin. Mieluiten ihan niillä aineksilla joita vaatekaapista jo tällä hetkellä löytyy. Bloggaamisesta tunnetusti saa inspiraatiota joten yritetään.

minaitte asukuvei3 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

Sitten päivän muihin aiheisiin: olen löytänyt sisäisen hamsterini. Uudesta Novitan Hanko-langasta en tykännyt livenä nähdessäni, mutta Miami-lanka iski kevätväreissä yllättävän hyvin. Niin hyvin, etten pystynyt tekemään värivalintaa yhteen kevätneuleprojektiin. Tämä johti siihen että kiikutin sitten viidessä eri värissä kyseistä lankaa kotiin.

Värivalinta on nyt tehty (ja käyty hakemassa vähän lisää kyseistä väriä kaupasta), joten nyt pitäisi keksiä vielä jotain noista muistakin. Kerrankin kun olisi söpöjä puuvillalankoja käytettävänä niin ei tee vahingossakaan mieli virkata isoäidinneliöitä. Sen sijaan eläinsatupeitto houkuttelee kovastikin, mutta jotenkin tuntuu pervolta idealta virkata sellainen itselleen. :D Hmm. Sain juuri elävän mielikuvan itsestäni vauvanpeitto-kokoisen eläinsatupeiton alle kääriytyneenä.

minaitte asukuvei5 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

Mutta tällaista on ainakin tulossa. Paksut puikot ja löysä puuvillaneule. Näistä tykkään.

minaitte asukuvei6 Kuvia, joissa olen vaatteet päällä

On se vaan namia lankaa. Tosin tätä kuvaa katsellessa huomasin juuri että väri ei ole ihan sama näissä kuvissa kuin oikeasti. Se on kirkkaampi ruohonvihreä eikä noin haalea. Älä muokkaa niitä kuvia piloille prkl.

Tiivistettynä: päivän väriteema oli siis vihreä.

Ostettua

15 Tam

Raahasin tällaista Hämeenlinnasta mukanani:

minaitte ostokset1 Ostettua

Lankoja, ei valitettavasti koiraa tällä kertaa. Uskaltauduin käymään Wetterhoffin liikkeessä ensimmäistä kertaa. Leikin vähän turistia ja kävin paikoissa joissa en ole 20 vuotta kulmilla asuttuani tullut käyneeksi. En oikeastaan tarvinnut mitään, mutten voinut poistua tyhjinkään käsin kun olin kerran kauppaan astunut sisään. Musta on siis tullut lankahamsteri. Ennen pidin suht tiukasti kiinni etten osta mitään mille ei ole käyttötarkoitusta valmiina, mutta siitä on hmm vähän alettu lipsua. Mutta onneksi keksin jo melkein mitä näistäkin tulee. Eiköhän merinovillalle karkkiväreissä löydy käyttöä. :)

minaitte ostokset2 Ostettua

Satuin huomaamaan hyllyssä bambulankaa ja kiitos Handmade Hippu -blogin tiskirättivertailun, osasin ostaa lankaa ensimmäistä virkattua tiskirättiäni varten. Katsotaan mitä tästä tulee. :D

minaitte ostokset3 Ostettua

Ja sitten ne kaikkein fiilistellyimmät ostokset! Ehdin juuri ja juuri käymään myös kirppiksellä. Kirppistelyt ovat jääneet tässä viime aikoina aika vähälle, mutta nyt Fidalla onni suosi kerrankin! Jesjesjes farkkushortsimateriaalia! Kunnon korkeavyötäröiset vanhat Levikset. Farkkushortsikesäni on pelastettu. <3

minaitte ostokset4 Ostettua

Nappasin kassalle myös toiset saman malliset farkut. Eivät ole Levikset vaan jotain minulle tuntematonta merkkiä. Mutta korkea vyötärö ja kaunis ysäriväri. Oi kyllä.

Sotasaalis Hämeenlinnasta oli siis ihan kiitettävä ja poistuin tyytyväisin mielin eilen taas tänne Keski-Suomen metsiin. Ja alan työstämään noista löydöksistä kaikenlaista kivaa kunhan vaan ehdin.

Lankalähetys

27 Elo

minaitte lankalahetys4 Lankalähetys

Kipeenä ei oo kiva olla, mutta onneksi päivää piristi läheisestä Siwasta haettu paketti. Tilasin toista kertaa ikinä lankoja netistä, tällä kertaa vähän isomman satsin kuin viimeksi. Näistä olisi tarkoitus väkerrellä yhtä sun toista, pipoa ja ehkä jopa villapaitaakin tai jotain ponchon tapaista.

minaitte lankalahetys1 Lankalähetys

Mun tän syksyn rakkausväriyhdistelmä näyttäisi vahvasti tältä. Puhtaat ja kirkkaat värit; fuksian pinkki, siniturkoosi, sähkönsininen ja keltainen. Mun tekee oikeestaan mieli neuloa vain niillä väreillä tällä hetkellä. Isoäidinneliöitäkin on tulossa lemppariväreistä. Onneksi lankoja löytyy niin miljoonassa värissä etten ehkä kyllästy.

minaitte lankalahetys2 Lankalähetys

Näistä tulee pipo!

minaitte lankalahetys3 Lankalähetys

Nää on niitä villapaitalankoja. On niitä oikeasti enemmänkin, muttei ehkä sittenkään tarpeeksi. Yritin laskeskella tarpeeksi suuren grammamäärän mutta noi kerät on kyllä kovin pikkuisia. Vaihtoehto sekin että neuloisin tuplalangalla jonkun muun langan kanssa. Hmm.

minaitte lankalahetys5 Lankalähetys

Näiden käytöstä mulla ei itse asiassa ole oikein mitään käsitystä. Alunperin suunnittelin käyttäväni mustien ja valkoisten alpakoiden kanssa mutta suunnitelmat saattoivat muuttua. :D Eiköhän näillekin joku funktio löydetä.

Mutta noi värit… saanko vielä vannoa rakkautta? En voi mitenkään sanoa olevani kauhean inspiroitunut Novitan syksyn langoista, mutta onneksi vaihtoehtoja löytyy.

Mitäs tykkäätte lankaostoksista? Entä mitä löytyy lukijoiden syksyväripaletilta?

P.s. Hemmetin sekava postaus. Kuumeen piikkiin?

Lankalahjoitus

6 Maa

Sain lahjoituksena (oliks tää nyt joulu vai synttäri vai mikä…) kassillisen lankoja. Tottakai otin ilomielin vastaan, ja nyt sitten ihmetellään että mihin nämä tungetaan. Niin ja mitä näistä tekisi?

minaitte lankoja1 Lankalahjoitus

minaitte lankoja2 Lankalahjoitus

Mitään kovin isoa ei noista oikein yksivärisenä ainakaan saa aikaan, eikä oikein enää huvita muutenkaan neuloa mitään kauhean talvista, koska haluan uskotella itselleni että on jo kevät ja ennen kuin ehdin saada mitään aikaiseksi niin on jo t-paita-kelit (joopajoo, no yhdet lapaset on suunnitteilla…). Noita värejäkään en oikein osaa mätsäillä yhteen kun marjapuuro ei ole ihan mun ominta alaa. Tietysti voisi yhdistää jotain uutta ja vanhaa ja etenkin toi pinkki ja sähkönsininen miellyttää silmää, mutta ää, ihan liikaa vaihtoehtoja. Neulegraffitit ois tietysti yksi aina toimiva idea, mutten ole niiden saralla saanut vielä tarpeeksi hyvää ideaa…