Tag Archives: kaulaliina

Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

15 Hel

Tää postaus ois toki voinut olla mun ystävänpäiväpostaus, mutta eilen oli niin kiireinen päivä että kun vihdoin pääsin koneelle puoli kahdeltatoista yöllä ja palautin luentopäiväkirjan 4 minuuttia ennen deadlineä samalla Arnoldsin sydänmunkkia yksin mussuttaen, ei enää ollut kauhean ystävällinen olo (ja sänkykin alkoi tuntua melko kutsuvalta). En taida olla ystävä(npäivä)ihmisiä. Tää aamu onkin sitten kulunut napsutellessa luetuiksi joka ikisen lukemani blogin ystävänpäiväpostauksia, joissa ei ole muuta sisältöä kuin kuva ja toivotus. Ajatus on tietysti ollut jokaisen takana mitä sydämellisin, mutta kyllä se vähän pistää huokailuttamaan kun lukee kolmannenkymmenennen ystävänpäivätoivotuksen hanimussukoille lukijoille. ;) Noniin, suokaa anteeksi tämä kyynisyys ja siirrytään siihen itse asiaan.

Neuloin itselleni siis punaisen kaulaliinan. Erinnäisissä blogeissa olen kuullut toisteltavan mantraa siitä Sinkkuelämää-elokuvassa Carrien päällä nähdystä punaisesta kaulaliinasta. Se tuntuu innostaneen tai ainakin houkuttaneen monia neulomaan itselleen samantapaista kaulaliinaa. Varmaan siitä olen saanut päähäni että muhkea punainen kaulaliina olisi kiva. Etsin netistä käsiini kuvan tästä kyseisestä Carrien päällä nähdystä huivista, mutta sen malli ei lopulta vaikuttanut niin houkuttelevalta kuin mitä itse olin päässäni kuvitellut. Niinpä päätin tehdä oman (huomattavasti yksinkertaisemman) version punaisesta kaulaliinasta.

minaitte kaulaliina5 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Ilmeisesti tismalleen samanlaisen kaulaliinan ohje löytyy kuitenkin Ravelrystä, jos joku sellaisen haluaa tehdä. Carrien kuva täältä.

Kirjoitin omasta kaulaliinastani myös “ohjeen”. Lainausmerkit siksi että jokainen vähänkään neulontaan perehtynyt pystyisi päättelemään miten kaulaliina on tehty ilman sitä ohjettakin. Ohjeita ja tietoja kuitenkin kysellään aina ja uskoisin että lukijoiden joukosta löytyy sellaisiakin joilta tämä neulonnan jalo taito on päässyt unohtumaan (tai jäänyt oppimatta). Ohje on siis lähinä heille. :) Toivottavasti se on riittävän selkeä.

minaitte kaulaliina1 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Se Punainen Kaulaliina

lanka: Novita Kelo (50% villa, 50% akryyli), myös mikä tahansa muu mahdollisimman paksu lanka käy tai vaihtoehtoisesti vähemmän paksu kaksin- tai kolminkertaisena

puikot: koko 10

kustannukset: kolme kerää eli n. 16,50e (ilman puikkoja)

 

“ohje”: Luo 20 silmukkaa puikoille. Neulo koko ajan oikeaa silmukkaa, kunnes viimeistä kerää on jäljellä alle puolet. Päättele työ. Leikkaa hapsut, esimerkiksi neljäkymmentä 40cm pätkää. Ota kaksi langanpätkää, taita kahtia ja solmi kiinni kaulaliinan päähän. Solmi hapsuja joka toiseen silmukkaan. Valmis!

minaitte kaulaliina2 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

minaitte kaulaliina3 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

minaitte kaulaliina4 Se Punainen Kaulaliina (+ ohje!)

Samainen kaulaliina tekovaiheessansa vilahti aikaisemmin täällä. Eilen laitoin sen kaulaani ja eipä ainakaan ollut kylmä. Kaulaliinan saa helposti kiedottua parikin kertaa kaulan ympärille ja siltikin se roikkuu aika matalalla. Harmi että ne hirmopakkaset tais just loppua. Tajusin myös ettei mulla ollut ennestään tuollaista perinteisen mallista kaulaliinaa, oon ehkä vähän liikaa keskittynyt vaan tuubihuiveihin hups.

Making of…

12 Hel

minaitte makingof1 Making of...

minaitte makingof2 Making of...

minaitte makingof3 Making of...

Tällaista on tulossa, muttei vieläkään valmista koska joku on ehkä maailman laiskin päättelemään ja hapsutkin pitäisi vielä leikata. Mutta julkaisen nämä kuvat, koska keskimmäinen sai luvan olla self portrait valokuvaushaasteeseen. Mulla on käynyt viime aikoina hyvä tuuri näiden haastekuvien kanssa sikäli että oon sattunut kuvaamaan muutenkin samana päivinä juttuja joita oon kätevästi hyödyntänyt haasteissakin. Ja kolmatta kuvaa käytin synttärikorttinakin. ;) Kolme kärpästä yhdellä iskulla?

Se ensimmäinen tuubikaulaliina

13 Lok

Multa pyydeltiin uusintapostausta siitä ensimmäisestä tuubikaulaliinasta jonka tein 2009. Olen tehnyt siis kaksi tuubikaulaliinaa, tämän ensimmäisen violetin neulomalla ja sitten toisen virkkaamalla. Jokohan olisi aika tehdä kolmas? Lankana oli Novitan Rose mohair. Seuraavat kuvat siis parin vuoden takaa:

tuubikaulaliina2 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

tuubikaulaliina1 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Tuo on kyllä edelleen yksi lemppareista ja takuuvarma kaulanlämmittäjä talvipakkasilla.

tuubikaulaliina3 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Ah, 2009. Muistan kun silloin ei vielä oikein ollut ohjeita tuubikaulaliinoihin, vaikka vaatekauppoihin niitä oli tullut. Tuo minun kaulaliinani on muuten aika isokokoinen: mahtuu monenmonta kertaa kaulan ympärille ja jää tosi muhkeaksi.

Enkä kyllä enää muista yhtään, kuinka monta silmukkaa kyseiseen huiviin tuli luotua. Aika hemmetin monta. Se oli kaikista ärsyttävintä koko työssä – nimittäin satojen silmukoiden luominen. Varmasti vähemmälläkin olisi päässyt, mutta kun piti saada iso ja muhkea! Muuten neule sujui sen kummemmin ajattelematta telkkaria katsellessa ja jopa Turkin lomamatkalla. En kyllä tiedä, jaksaisinko enää noin isotöistä ja yksitoikkoista neuleprojektia. Ehkä jos tulee hyvä inspiraatio. :)

minaitte tuubihuivi1 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Tässä samainen huivi vielä muutama viikko sitten käytössä. Se on ihana!

P.s. Päivitin vihdoin yläpalkin Tekeleet- ja Galleria-sivuja. Sieltä siis pääsee nopeasti tekemiini käsitöihin, jotka on julkaistu tässä blogissa.

Tupsuhuivi

11 Lok

Kas näin käytetään aurinkoinen syyssunnuntai parhaalla tavalla: väkerretään uudella tupsukehikolla inspiraatiokuvien innoittamana pompom-tupsuja. Eikä vahingossakaan mennä ulos ainakaan nauttimaan säästä. Mitähän äiti nyt sanoisi (olen perinyt siltä jonkunlaisen maanisen pakon mennä ulkoilemaan jos on hyvä sää. vaikka kuinka väsyttäisi.)? Täältä maanantain hyisestä syyssateesta voisin lähettää parit terveiset sinne eiliseen, mutta ei mua kyllä oikeasti harmita. Sen verran hienon tupsuhuivin värkkäsin eilen alusta loppuun!

minaitte pompomhuivi1 Tupsuhuivi

Koko huivi on tehty jämälangoista. Yllättävän kivoja yhdistelmiä sieltä varastoista löytyikin. Mulla on meneillään pieni lankavarastojen tyhjennysprojekti, lisää käsitöitä siihen liittyen on suunnitteilla. Tarvitsen sen jämälanka-kirjan! Jos joku haluaa myydä tai lahjoittaa niin käsi ylös. :)

minaitte pompomhuivi2 Tupsuhuivi

minaitte pompomhuivi3 Tupsuhuivi

Tupsukehikon käyttö onnistui kaltaiseltani aloittelijaltakin ihan mukavasti. Joskin olin jotenkin kuvitellut päässäni projektin vähän erilaiseksi. Mutta tupsu siitä tuli!

minaitte pompomhuivi4 Tupsuhuivi

minaitte pompomhuivi5 Tupsuhuivi

Eka tupsu!

minaitte pompomhuivi6 Tupsuhuivi

Mun paikallaanpysymistaito on olematon mitä tulee valokuviin. Tässäkin joku juttu kesken.

minaitte pompomhuivi7 Tupsuhuivi

Päivän töihinlähtemis-käsityöasukuva. Maaninen hymy kuuluu perusominaisuuksiini, minkäs sille mahtaa. Päässä itse tehty pipo. Vihdoinkin alkaa olla tarpeeksi viileät ilmat villapipon käyttämiseen!

minaitte pompomhuivi8 Tupsuhuivi

Huivista tuli kyllä vallan söpö. Olkoonkin että jouduin vaihtamaan vaatteet sataan kertaan kun en keksinyt mitään asua mihin olisin uuden pompulahuivin yhdistänyt. Lopulta jotain kelvollista sentään löytyi ja ehkä ensi kerralla on vähän enemmän ideoita.

Unohdin muuten kuvata huivin irrallaan. No, kuvaan sen sitten huomenna päivänvalolla, ajattelin. Mutta sitten tuli maanantai, ja oli niin harmaata ja pimeää että puolilta päivin jouduin polttamaan valoja sisällä. Että jää ne kuvat nyt sitten toiseen kertaan. Tupsut on siis kiinnitetty yhteen pitkään ketjusilmukkanauhaan. Tuotekehittelyä kyseinen systeemi kyllä vielä vaatii, sillä jos nauhan kietoo jotenkin hassusti niin sitä on erittäin vaikea saada selviteltyä, todistettu on. :D

Kirjoitin tämän siis eilen mutta en ehtinyt julkaista. Siitä siis johtuvat viittaukset sunnuntaihin eilisenä jne.. :)

Käsityöasukuva vol.2

2 Lok

Nyt taas niitä käsityöasukuvia, joista silloin joskus puhuin! Mulla tosiaan nää käsityöt asuissa rajoittuu hyvinkin pitkälti kaulaliinoihin, pipoihin ja lapasiin, koska juuri muita en ole tehnyt. Joskus aikojen päästä kun mulla on ylimääräistä rahaa kunnon ompelukoneen verran niin voitais katsoa sitä vaatteiden itse tekemistä uudestaan. Eli ei ihan lähiaikoina :D

minaitte kasityoasukuva1 Käsityöasukuva vol.2

Jos saan isoäidinneliöprojektini joskus vielä valmiiksi niin tilanne tulee muuttumaan, vielä parikymmentä neliötä pitäisi vääntää. Ää. Ja minkäs tälle voi kun eniten tykkään niitä asusteita neuloa ja virkkailla. Paitsi että se poncho ja samantapainen virkattu villatakki kuin Hupsistarallaa-blogissa houkuttavat tietenkin neulomaan, mutten kyllä uskalla edes unelmoida siitä vaiheesta kun niin työläitä tekeleitä mun päällä valmiina nähtäisiin.

Suuritöisten käsitöiden sijaan viime aikoina mua on villinnyt kauhea kirpparikuume. Kävisin kiertelemässä vaikka joka päivä, mutta näin ennen opintotukien sapumista en uskalla edes mennä paikanpäälle kun mulla ei ole rahaa ja sitten kumminkin löytäisin jotain. Piakkoin tulossa postausta uusimmista löydöistä!

minaitte kasityoasukuva2 Käsityöasukuva vol.2

Kuvissa näkyy vuosi sitten väkertelemäni virkattu tuubikaulaliina, jonka korkkasin taas käyttöön tälle syksylle. Kiva kaulaliina, vähän paksu vaan ja ehkä hieman liian lämmin vielä. Tuollaisenkin voisi ihan hyvin tehdä toisessa värissä ja eri langalla uudestaan.

minaitte kasityoasukuva3 Käsityöasukuva vol.2

Hyvää sunnuntain jatkoa.

Virkattu tuubikaulaliina

16 Hel

Lupailin vanhoja käsitöitä uudelleenpostattuina tänne blogiin, joten tässä tulisi nyt jotain. Viime vuoden puolella sain tämän tehtyä. Silloin oli juuri satanut ensilumi kun kuvailtiin tätä. :)

minaitte ensilumi1 Virkattu tuubikaulaliina

Mutta sitten siihen itse kaulaliinaan. Olin aikaisemmin tehnyt neulomalla yhden tuubikaulaliinan kesällä 2009, mutta nyt halusin tehdä välillä virkaten, ja mieluiten paksulla langalla. Virkkaamalla saa kuitenkin ihan erilaista tekstuuria aikaiseksi.

minaitte kaulaliinaohje1 Virkattu tuubikaulaliina

Langaksi valikoitui paksuuden perusteella Novitan Tempo. Kaulaliina oli superhelppo tehdä, periaate on se että virkataan ketjusilmukoita sen verran kuin huivin ympärysmitaksi halutaan ja sitten silmukkaketju yhdistetään lenkiksi ja sitten vain virkataan “ympyrää” kunnes huivi on tarpeeksi korkea.

minaitte kaulaliinaohje4 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä valmis huivi. Kuvassa näkyy myös itse neulomani Totoro-lapaset ja itse suunniteltu ja neulottu pipo.

minaitte ensilumi6 Virkattu tuubikaulaliina

Täytyy kyllä sanoa että kaulaliinasta tuli mieleinen, ja olen käyttänyt sitä tälläkin viikolla jo useamman kerran (kyllä kelpaa kun on niin hyytävät kelit). Ainoa huono puoli, joka on kuitenkin sekin käännettävissä vain huivin ominaispiirteeksi, on tuubikaulaliinan paksuudesta johtuva jäykkyys. Mutta ei se mitenkään liian jäykkä ole, erilainen vain kuin Novitan Rose Mohairista neulomani ensimmäinen tuubikaulaliina.

minaitte ensilumi4 Virkattu tuubikaulaliina

Ihana katsoa näitä kuvia Nellystä ja musta. Ikävä tota karvakuonoa vaikka näinkin sen tällä viikolla juuri pitkästä aikaa.

minaitte kaulaliinaohje6 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä vielä parempi kuva kaulaliinasta.

minaitte ensilumi7 Virkattu tuubikaulaliina

Huolestuttavaa, melkein jopa kaipaan noita kelejä kun ulkona on pakkasta tällä hetkellä lähemmäs 30 astetta. Oikein arvelin siis, että tuostakin kaulaliinasta tulisi olemaan talvella iloa. :D