Tag Archives: Barcelona

Tuliaiset

12 Mar

Mulla on vähän hidas tempo näiden Barcelona-juttujen kanssa, mutta riittääpähän iloa pidempään. ;) Vaikka budjetti oli kireällä (yhdestä luottokortista unohtui pin-koodi eli sitä ei voinut sitten käyttää), sain muutamia  tarkoin harkittuja juttuja shoppailtuakin.

minaitte tuliaiset6 Tuliaiset

Yhtenä iltana kuljeskeltiin La Ramblan poikkikadulla, jossa oli paljon kaikenlaisia puoteja ja törmättiin tällaiseen kierrätysmateriaaleista laukkuja tekevään yritykseen nimeltä Vaho. Erimalliset laukut on tehty vanhoista mainoksista, sellaisista pvc-julisteista. Jokainen laukku on siis uniikki ja kuosit olivat aika hienoja. Ylläoleva kuva on otettu sieltä liikkeestä – ihastelin myös tuota trukkilavoista koottua überhienoa sohvaa (mua Pinterestissä seuranneet ovat varmaankin huomanneet jonkinlaisen pakkomielteen noihin lavoihin, mistähän niitä sais luvallisesti?).

minaitte tuliaiset2 Tuliaiset

Mulla oli kauhea valinnanvaikeus kaikkien mallien ja eri väriyhdistelmien kanssa, ja lopulta päädyin ostamaan tällaisen aika hillityn värisen, jossa näkyi hauskasti Barcelona-teksti. Maksoi noin 50 euroa, käsintehty ja sentilleen oikean kokoinen ipadilleni. Me gusta.

minaitte tuliaiset1 Tuliaiset

Ostin toisenkin laukun, mikä on aika historiallista. Olen aika epälaukkuihminen. Satchel-laukkuja olen salaa ihastellut interneteissä ja kun samantyylinen löytyi keltaisena 15 euron hintaan niin olihan se ostettava. Keltainen laukku on sittemmin saanut niinkin kovaa käyttöä osakseen, että se on päätynyt jopa mun kerran kahdessa viikossa räpsityille asukuvillekin.

minaitte tuliaiset3 Tuliaiset

minaitte tuliaiset4 Tuliaiset

Harvinaisen kaunis kaakelivalinta osunut tuonne parvekkeelle.

minaitte tuliaiset5 Tuliaiset

Ja ainiin, sitten oli vielä tämä Moleskinen elokuvapäiväkirja, jonka löysin yhdestä museokaupasta. Mun on pitänyt tehdä itse joku vastaava, mutta en ole vain saanut aikaiseksi enkä voi alkuunkaan vastustaa kirjoja joihin saa täyttää viivoille randomeja asioita. Joten tämä on aika täydellinen. Nyt vaan haluaisin kaikki muutkin teema-Moleskinet, esim. kirjapäiväkirjan, matkapäiväkirjan ja koirapäiväkirjan…

Sellaisia ostoksia, aika vähän mutta sitäkin kivempia. :)

Paloja Barcelonasta

4 Mar

Toinen satsi matkakuvia olkaapa hyvät! En tiedä kuinka hyvin sen saa välittymään kuvista, mutta minusta Barcelonassa parasta olivat kaikki pienetkin yksityiskohdat, jotka tekivät kaupungista kokonaisuudessaan todella kauniin. Tässä muutamia jotka tallentuivat muistikortille.

minaitte paloja1 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja2 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja3 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja4 Paloja Barcelonasta

Tämä oli meidän “kotikadulta”.

minaitte paloja5 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja6 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja7 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja8 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja9 Paloja Barcelonasta

minaitte paloja10 Paloja Barcelonasta

Ja loppukevennyksenä:

minaitte paloja11 Paloja Barcelonasta

Ja näitä olis vieläkin lisää… En ehtinyt käydä edes kaikkia kuvia läpi kun valkkautui jo ihan liian monta kuvaa tähän postaukseen. :) Ei se mitään, mielummin itse ainakin katselen näitä maisemia kuin tämän hetken Suomi-harmautta. Eipä ole tullut otettua kuviakaan ulkosalla sitten matkan, ehkä pari. Ihmekös tuo kun olen tehnyt parhaimmillaan 15 tuntisia työ+koulupäiviä. Tänään oli vapaata ja sainkin jotain käsitöitäkin viime silausta varten valmiiksi, jee. Palaillaan niihin sitten myöhemmin, pieni haaste on nimittäin kuvaaminenkin kun kellojen siirron ansiosta pimeä alkaa tulla jo neljältä (siis mikäli koko päivänä on edes valoisaa ollutkaan). Voi talvi.

Barcelona

28 Lok

Varoitus: seuraava postaus sisältää tyhjänpäiväisiä matkakuvia. Ja paljon!

Pari päivää sitten palattiin kotiin Barcelonan matkalta. Koko tempaus oli yllätyslahja Markulle, joka täyttää marraskuun alussa vuosia. Tykkään lahjoista joista hyötyy antajakin joten lähdettiin sitten lomalle yhdessä. :) Barcelona valikoitui määränpääksi siksi, että se oli jäänyt kutkuttelemaan reilin jälkeen mieltä. Viime kesän interraililla kun oli tarkoituksena pistäytyä siellä, mutta kaikki junat oli buukattu niin täyteen sinä aikana ettei koukkaus Espanjan puolelle sillä kertaa onnistunut. Pari kuukautta reilin jälkeen varasin netistä meno-paluu -lennot kahdelle, hintaa tuli 150e/hlö.

minaitte barcelona1 Barcelona

Meidät Barcelonaan kuljetti AirBaltic, ja kumpaankin suuntaan mennessä oli välilasku kyseisen lentoyhtiön pääkentällä Riikassa. Siitä siis halvat hinnat. :) Välilasku oli kuitenkin vain tunnin mittainen, joten se ei erityisemmin häirinnyt matkantekoa. Riikan kentällä oli hirveästi muitakin suomalaisia vaihtamassa lentoa, ilmeisesti joku muukin oli vähän säästänyt rahaa.

minaitte barcelona2 Barcelona

Matkabudjetti ei ollut mikään valtava, joten yösijan virkaa toimitti hostelli. Se oli tosi jees, vai voiko kukaan vastustaa paikkaa jossa on näin hienot seinämaalaukset?

minaitte barcelona3 Barcelona

Olihan siellä tietty ne perus hostellien vitsaukset eli äitin ja isin rahoilla travellaavat jenkit, jotka ei kykene sisäistämään mitään sääntöjä liittyen hiljaisuuteen tai yhtään mihinkään muiden ihmisten huomioimiseen, vaan kälättää täyteen ääneen jotain turhanpäiväistä keskenään kello kolme aamuyöllä. Mutta pääosin saatiin kyllä nukkua tosi hyvin.

minaitte barcelona4 Barcelona

Oli kyllä huippua kun lämpötilat huiteli vielä näin lokakuussakin siinä 20 asteen tienoilla, välillä oli jopa 25 ja t-paidassa tarkeni hyvin päivällä. Ja silti oli syksyisen ruskeat lehdet puissa, tällanen syksy sopis mulle just hyvin!

minaitte barcelona5 Barcelona

minaitte barcelona6 Barcelona

Ensimmäisen illan satamakävelyretken maisemia.

minaitte barcelona7 Barcelona

minaitte barcelona8 Barcelona

Mun lemppariasia tässä kaupungissa oli kyllä ne rakennukset. Myös muutkin kuin Gaudin. Oli monenlaista.

minaitte barcelona10 Barcelona

minaitte barcelona9 Barcelona

minaitte barcelona11 Barcelona

Käytiin katsastamassa tietysti ne perus nähtävyydet, mutta loppujen lopuksi ne vei vain murto-osan ajasta, kun paljon antoisampaa oli vaan vaellella päämäärättömästi kapeita katuja pitkin.

minaitte barcelona12 Barcelona

Niin paljon mahtavia paikkoja!

minaitte barcelona13 Barcelona

minaitte barcelona14 Barcelona

Jos vaan yhtään kiinnostaa Barcelonaan matkustaminen niin voin kyllä suositella lämpimästi! Mainio kaupunki, jossa riittää katselemista vaikka viikoksi ja palatakin vielä tekee mieli.

En ehkä viitsi tunkea enempää kuvia tähän yhteen postaukseen, joten pitää varmaan tehdä toinen. :D Kommenteissa tuli toivetta jostain vinkeistä mitä Barcelonassa kannattaa tehdä, joten ajattelin tehdä sellaisenkin postauksen kun tuota kuvamateriaaliakin on aika riittoisasti… Miltäs kuulostaa?

Off

17 Lok

Meitsillä alkoi hyvin ansaittu loma nyt. Huomenna suuntaan kohti Barcelonaa! Hiljaisuutta siis luvassa viikoksi, heippa.

minaitte lomalle Off