Jossain keväisessä sisustusmielenhäiriössä napsin kuvia meidän kämpästä. Jotain pikku yksityiskohtia vaan, koska mitään kokonaisuuksia ei kehtaa näyttää. Vaikka ollaan asuttu täällä vuosi, ei tätä tavaroiden järjestystä oikein sisustukseksi voi kutsua. Minkä sille voi kun viime vuonna tähän aikaan oli vähän suurempiakin murheita kuin se ettei kahden yhteen muuttaneen huonekalut sovi millään yhteen. Vuoden aikana olisi tietenkin voinut tehdä jotakin asialle, mutta eipä olla tehty. Silti tykkään meidän kodista tosi paljon, tää on ihanin vuokrakoti jossa oon tähän mennessä asunut. Vaaaaaltavan suuret ikkunat kolmeen eri suuntaan (plus yksi 2x4m sisäikkuna WTF), valoisaa ja avaraa, näköalat Laajavuoreen ja Tuomiojärvelle, mahtava asuinalue noin ylipäätään. Niin ja vaaleansininen vessanpönttö!
No nyt eksyin aiheesta. Tarkoitus oli sanoa, että muutamat esineet tuntuvat kuitenkin löytäneen paikkansa. Kuvissa vilahtaa nimittäin myös aiemmin esittelemiäni koulutöitä muotoilukurssilta (jossa ei valitettavasti muotoiltu juuri muuta kuin savea…….).

Reliefi oli ehkä mun lempparityö kyseiseltä kurssilta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. En vaan tykännyt savesta. Eikä sekään musta.

Meillä on aikamoisen tyhjät seinät vaikka ripustuskoukkuja löytyisi vaikka pienen taidegallerian pyörittämiseksi. Mutta less is more. Sänky on aina petaamatta ja joka yö onnistun kierittelemään myös aluslakanan pois paikoiltaan.

Olohuonetta hallitsevat lähinnä erilaiset pinot: mun keskeneräisten neuletöiden pinot, kandimatskupinot, käsityölehtipinot ja Markun epämääräiset pinot. Arvatkaa mistä noista jaksan aina nalkuttaa? :)
Nyt päätin järjestelypuuskassani antaa keskeneräisille töille luovutusvoiton ja laittaa talviteloille kyseiset neuleet. Ei vaan inspiroi tällä hetkellä.

Tässä on sen reliefin muotti, jonka poltin huvikseni ja lasitin epämääräisellä lasitteella. Mikä mainio tarjoiluastia… öö niiteille?

Korusäilytysinstallaatio, joka koostuu rasioista eri puolilta maailmaa. Eläinrasia on Intiasta, kukkarasia Kuubasta ja ruskea rasia Egyptistä. Niin joo ja vihreä muovilaatikko Ikeasta eli se edustaa tietenkin Ruotsia, ehe. Maalaus on tehty ihan itte 10-vuotiaana! Kyseinen koiramuori täyttää tänä kesänä 12 vuotta. :)