Smoothieohje ja kaupan päälle yksi keskeneräinen käsityö
5 Syy
Ei vieläkään mitään uutta ja valmista käsitöiden saralla, mutta halu kirjoittaa on kova. Siispä kirjoitetaan. Tämä viikko on kulunut onnellisesti uusien maisteriopintojen alkaessa. Pääsin siis Tampereen yliopistoon lukemaan mediakasvatuksen maisteriksi ja koko ajan vaan tuntuu paremmalta valinnalta (ja opiskeluahan takana siis huimat kolme päivää). Tää on niin kivaa! Mistä tulikin mieleeni että voisin kirjoittaa aiheesta ihan oman juttunsa mikäli kiinnostusta löytyy.
Aikaa ja energiaa on mennyt myös treenailuun, sillä tarkoituksena olisi että kädessä pysyisi jatkossa virkkuukoukun lisäksi myös käsipaino. En ole sitä vielä täällä puolella ehtinyt mainostaa, mutta kirjoittelen treeniaiheista blogia täällä. Siellä kertoilen myös juoksuharjoittelustani tavoitteena juosta puolikas maraton, mikä muuten tulee tapahtumaan ihan pian Tampereen puolimaratonilla. Tuota toista blogia silmällä pitäen kuvasin yhden hyvän tekemäni smoothien, mutta julkaisenpa sen ohjeen vastoin suunnitelmiani sittenkin ensin täällä!
Mustaherukkasmoothie
2-3 dl mustaherukoita pakkasesta
1 banaani
1dl turkkilaista jogurttia
0,75dl maustamatonta heraproteiinijauhetta
tilkka vettä jotta blenderi jaksaa sekoittaa aineet
Vedin nuo määrät aika lailla hatusta (ainut minkä muistin tarkkaan oli tuo banaani ;D) mutta tässä on periaate. Kaikki vaan blenderiin ja sekaisin! Oli kyllä niin hyvää että nyt olen tehnyt kaiken maailman pirtelöitä harva se päivä. Ärsyttävin vaihe on se blenderin tiskaaminen -.-
Ei unohdeta sitä aasinsiltaa käsitöihin eli: kuvausalustan virkaa sai toimittaa keskeneräinen minimattonakin tunnettu työni. Lanka loppui kesken eikä sitä ollutkaan enää varastoissa lisää. Nyt pitäisi varmaan virkata pari viimeistä kerrosta ja saattaa pyöryläparka loppuunsa. Sitten kun saan sen valmiiksi, aion juhlistaa ahkeruuttani smoothiella!






























