Tämä päivä on ollut melkoisen kloorinhajuinen. Valkaisin oikein urakalla farkkushortseja, yhden takin, pitkät farkut ja farkkuliivin. Parveke muuttui päivän ajaksi farkkujenvalkaisulaitokseksi. Joka puolella farkkua joko kuivumassa pesun jäljiltä tai valkaistumassa kloriitissa lilluen. Huhhuh. Tämä kaikki siksi että haluan päästä kokeilemaan liukuvärjäystä tekstiiliväreillä ja tarvitsen vähän testikappaleita!

Kirppisfarkkua tuunausta odottamassa. Ekocenterissä oli farkut euron pari joten otin “muutamat” kun ei tullut edes kalliiksi. Kotona selvisi että kolmet noista on mulle liian isot, mutta aion tuunata ne silti. Olisi jotenkin hölmöä tuunata vain yhdet shortsit kun väristä riittää luultavasti useampiinkin shortseihin. Ajattelin pistää myyntiin parit shortsit jos ne eivät nyt ihan kauhean pilalle mene, joten pysykääpä kuulolla.

Tässä ne parit ehkä myyntiin tulevat. Beaversin ei ketään pukevaa mallia jostain ihanalta ysäriltä eli just täydelliset farkkushortseiksi. Koko on suhteellinen juttu, mutta mulle nuo ovat liian isot sellaisiksi lököttäviksikin farkkushortseiksi. Joten ehkä jollekin 38-40 -kokoiselle voisivat mennä.

Tässä taas pari päivää aikaisemmin valkaistut Levikset. Toivottavasti onnistuvat, jotain väriä siis näihinkin tulossa. Mulla on nyt ostettuna pinkkiä ja violettia Dylonin väriä sekä yksi Nitorin laivastonsininen tekstiiliväri. Olisin halunnut turkoosia mutta en jaksanut mennä supermarketteihin eikä keskustasta löytynyt muuta. Saapa nähdä mitä sieltä tulee.

Farkkutakki on sekin aikaisemman valkaisun tuloksia. Itse asiassa sitä on valkaistu nyt kaksi kertaa, eilen viimeksi. Nyt alkaa olemaan sopivan vaalea, laitan lisää kuvia siitä pian!

Hommat käynnissä!

Ja vielä yksi farkkutakki. Ai että, en melkein raaskisi värjätä noita. Valkaistunakin näyttää kivalle.
Huomenna, jos luoja suo, on mun kandin opponointi ja sitten värjään vähän farkkushortsia! Toivottavasti huomisesta tulee siis onnekas päivä.