Blogistania
27 Maa
Kerrankin jotain kiinnostavaa ohjelmaa telkkarissa! Suomalaisia bloggaajia ja heidän elämäänsä esittelevässä YLEn Blogistania-sarjan ensimmäisessä jaksossa nähtiin trashionista Outi Pyy eli Outsapop. Olen seurannut hänen blogiaan ties kuinka kauan, joten kiinnostuneena katsoin myös kyseinen jakson. Onneksi se löytyy YLE Areenasta, koska en ole ikinä normaalien ihmisten tv-katseluaikoihin ruudun ääressä, ei sillä että telkkarin katsominen muutenkaan kuuluisi tapoihini. Mielenkiintoinen jakso, joka inspiroi ainakin itseäni. Katsokaahan, jos ette ole nähneet vielä! Katseluaikaa on vielä vähän aikaa, ja huomenna tulee taas uusi jakso.
Olettehan myös huomanneet että käsityöbloggaajien aateliin niinikään kuuluva Terhi eli tuttavallisemmin Hupsistarallaan norsis esiintyy myös sarjassa? Käsittääkseni se jakso on tulossa vähän myöhemmin ulos.








































