Shortsituunailut jatkuu! Ensimmäiset kirppisfarkuista leikatut pökät esiteltiin siis täällä, nyt olisi vuorossa vähän jotain muutakin kuin pelkkää leikkelyä. Ostin nämä Leviksen 501-malliset housut kirppikseltä kahdella eurolla. Mulla on siis näitä vintage-farkkushortseja tällä hetkellä melko monet, joten olen innoissani kokeillut niihin kaikkia erilaisia tuunailujuttuja. Näistä leikkasin shortsit, joiden lahkeisiin käänsin taitokset.
Vinkkejä farkkujen leikkaamiseen shortseiksi annoin jo edellisessä postauksessa, mutta tästä tyylistä sanottakoon vielä että jos mielii taittaa lahkeet, niin kannattaa jättää aluksi reilusti varaa taittamiselle. Se vaatii yllättävän paljon kangasta ja shortseista on usein vaarassa tulla liian lyhyet. Taittaminen myös mystisesti kaventaa lahjetta, joten se toimii parhaiten löysille farkuille. Mullakin kävi tässä niin että alunperin löysähköt lahkeet muuttuivat taitosten kohdalta ihonmyötäisiksi. Ei sinänsä ihan sitä mitä hain, mutta eipä tuo paljoa haittaakaan.

Näihin shortseihin suunnittelin siis maalaavani kangasväreillä tuommoista inkkari-tyylistä kuviota. Harkitsin itse asiassa ekaksi amerikanlippushortseja, jotka on myös älyttömän helppo tehdä itse maalaamalla, mutta tulin siihen tulokseen etten välttämättä halua kyseisen maan lippua päälläni kantaa. Vaikka lippushortsit on kyllä kivan näköisiä…
Ensin suunnittelin kuvion paperille, sitten hahmottelin sen lyijykynällä farkkushortseihin. Kangastusseja ei tietenkään löytynyt tähän hätään mistään.

Sitten maalasin käyttäen Tiimarista ostettua kangasväriä ja sivellintä. Ympäristö tietenkin suojattiin sanomalehdillä ja laitoin myös lahkeen sisään sanomalehteä siltä varalta että maali tulee kankaasta läpi. Ei tullut onneksi.

Tässä on valkoiset osiot tehtynä. Tein ensin ne ja annoin kuivua, koska pelkäsin että sotken mustan ja valkoisen värin helposti keskenään.

Ja tässä valmiit shortsit. Kangasväriä piti laittaa aika paksusti peittävän lopputuloksen aikaansaamiseksi, joten maalatusta pinnasta tuli pikkuisen kova ja koppurainen. Saa nähdä rupeaako maalipinta halkeilemaan käytössä kuinka helposti, aika näyttää.

Laitoin eilen uudet shortsit neitsytmatkalleen ja hyvin ne ainakin päivän käytön kestivät. :D Mun asukuvissa onnistumisprosentti on aika surkea, sen näemme tästäkin kuvasta. Ihan varmasti oli paita hyvin housuissa ennen kuin otin tän kuvan! Ehkä se vaan täytyy hyväksyä että oon tällainen vompatti. Shortsit onnistuivat kuitenkin hyvin. :)