Uutta

Kas, viime kerrasta onkin vähän aikaa. Mutta täällä ollaan, taas. Tässä muutaman viikon aikana olen hankkinut mm.

minaitte virkkurikirja1 Uutta

… kauan odotetun Virkkuri-kirjan, josta intoilin jo aikoinaan täällä. Nopeiden selauksien tuloksena tästä tulee kyllä yksi lemppareistani! Varmasti toteutan useampia kirjan ohjeista, kylläkyllä.

minaitte uusikamera Uutta

… sen uuden kameran, jota pohdin. Päädyin Olympuksen Pen E-PL5 – malliin, niin kuin joku saattaa kuvasta tunnistaa. Oon toistaiseksi ehtinyt kuvaamaan sillä aika vähän, mutta pikkuveljen yo-juhlien asettamassa testissä se pärjäsi oikein hyvin. Kuvanlaadussa on silminnähtävä ero verrattuna vanhaan Canonin järkkäriini. Kenties jonkunlaista parannusta blogikuviin on siis tulossa!

minaitte ikkunalauta Uutta

… ja viimeisenä muttei vähäisempänä, uuden kämpän! Raahaan kamani Tammelasta keskustan sykkeeseen ihan pian. Parasta asunnossa on oikein istuttavan ikkunalaudan lisäksi sen herättämä sisustuskuume. Kenties jotain sisältöä saadaan tänne blogiinkin virvoittamaan.

P.s. Shortsien liukuvärjäysohje on kyllä tulossa! Toivottavasti jo tällä viikolla. Voimia odotukseen!

10 comments on “Uutta
  1. Onnea uuteen kotiin! Noi leveät ikkunalaudat on täydellisiä! <3 Muistan, kuinka isäni kodissa joskus kymmenen vuotta sitten oli sellaiset kylmät ja kiviset ikkunalaudat, joilla 8-vuotiaana mahtui tosi hyvin istumaan. En muista monennessako kerroksessa iskä asui, mutta alas kadulle katsominen hirvitti, vaikka ikkuna oli kiinni. Sun kodin ikkunasta on varmaan hyvät näkymät, kun kuvasta näkyy, että asut kattojen korkeudella. :)

    • Kiitos! Ikkunalaudalla on tosiaan kiva istuskella :) Kuva vähän hämää, koska ikkunasta näkyvä talo ei ole kovinkaan korkea. Neljäs kerros tämä silti on, joten ei sovi valittaa.

  2. Niin, leveät ikkunalaudat on kyllä parhaita!<3 Virkkuri-kirja on ainakin kuvien perusteella tosi kivan näköinen. Mutta onnea uuteen kämppään!<3

  3. Ootko ollut tyytyväinen tuohon Olympukseen? Kuvaatko sillä kitti-objektiivillä vai millä? Itse sitä kanssa harkisten, mutta jahkailen että pärjääkö sillä kitilöä vai tarvitseeko heti lisää härpäkkeitä? Entäs salama, eikös siinä ole vain pieni irtosalama?

    • Olen kyllä ollut tyytyväinen tähän kittiobjektiiviin ja kameraan, tosin mun kuvaustarpeeni ovat aika yksinkertaisia. Salamaa en yleensä käytä enkä ole tainnut käyttää tässä kamerassa kertaakaan, joten en osaa siitä sanoa sen kummemmin. Joku uusi objektiivi olisi kyllä ostoslistalla heti kun rahatilanne antaa myöten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>