Tuunattu Jopo
7 Tou
Nyt kun pyöräilykelit alkavat olla parhaimmillaan tekisi mieli laittaa oma Joponi kesäkuntoon. Olen ajanut valkoisella ratsullani jo kaksi vuotta kesät talvet, ja se raukka on täysin kuran peitossa. Takarenkaasta on tällä hetkellä sekä ulkokumi että sisäkumi mäsänä, joten ne pitäisi saada ensi tilassa uusittua. Näin pyöräilyviikon kunniaksi (5.-13.5.) ajattelin myös pestä Joposeni ja kaippa se jotain muutakin huoltoa kaipailisi.
Taas kerran kaikenlaiset tuunausideat pyöräni kohtaloksi houkuttelisivat aika lailla. Olenkin tässä viikonloppuna yrittänyt esimerkiksi selvittää, mistä saisin hankittua värilliset ulkokumit sekä jotkut hienot käsipidikkeet (en tiedä näille edes oikeaa nimitystä). Kaikki eteen sattuneet suomalaiset pyöräilynettikaupat ja googlen haut selanneena homma ei vaikuta todellakaan helpolta. Kivoja osia tuntuisi olevan saatavilla vain BMX-pyöriin, suuri vääryys mielestäni! Vielä olisi viimeisenä toivona Ebay.
Jos sopivia osia ei muualta löydy, niin Jopoltakin löytyy oikein merkkivaraosia, joskin värivalikoima on tylsän suppea. Ja ainahan voi ottaa spray-maalin kauniiseen käteen. Jos joku osaa kertoa vinkkejä hyvien nettikauppojen suhteen niin laittakaahan kommenttia. Tai muuten vaan ideoita, mitä tuolle pyöränrotiskolleni tekisin?
Kuvassa Turun kulttuuripääkaupunkivuotta varten tuunattu Jukka Hyytiäisen suunnittelema taidepyörä. Kelpais mullekin! Lisää kuvia löytyy täältä.











En osaa antaa vinkkejä nettikaupoista, mutta sen sijaan haastoin sut hähää!
http://part-four.blogspot.com/2012/05/haaste.html
Jee olinkin toivonut että joku haastaisi mut!
apua miten hieno toi neonvärinen jopo!!! <3
No älä!