Kuvia kuluneelta viikolta

5 Tou

minaitte instaviikko1 Kuvia kuluneelta viikolta

1. Olen innostunut uudestaan pinkeistä Converseistani ja käyttänyt niitä oikein urakalla. Esimerkiksi vappupäivänä nahkahousujen ja kirkkaan turkoosin kirppisvillapaidan kanssa.

2. Kuviksessa tekemäni pinkki peuranpää on ollut jo kauan aikaa valmis, mutta nyt sain sen viritettyä seinälle asti! Kierrätyspahvista tehdyn taustalevyn kanssa oli vähän ongelmia, mutta hyvä siitä tuli muuten.

3. Uusien juoksukenkien ansiosta lenkit kulkevat entistä paremmin. Noilla Niken Free -lenkkareilla on kyllä ilo juosta. Tällä hetkellä jaksan juosta jo ihan ongelmitta 10km lenkkejä, kehitystäkehitystä!

4. Vappupäivänä käytiin Suomen Tivolissa maailmanpyörässä. Näköalat eivät kyllä huonon sijainnin takia olleet mitkään kummoiset ja hattarakin ihan ylihintaista, mutta pakko oli silti päästä!

 

minaitte instaviikko2 Kuvia kuluneelta viikolta

5. Kevätmeiningeissä ollaan muutenkin oltu: Nellyn kanssa käytiin muuten vaan keskiviikkona Harjulla haahuilemassa ja ostin K-marketista ampparimehujään! Kevääseen kuuluu olennaisesti ulkona haahuilu ja amppareiden sekä murkkujen syöminen.

6. Ihasteltiin myös Viitatornia iltavalaistuksessa. Oon fiilistellyt näitä asuinympäristöjäni oikein urakalla viime aikoina, ja syy siihen selviää kohdassa 9!

7. Löysin hienon stencilillä tehdyn graffitin mintunvihreästä seinästä.

8. Aloitin perjantain vähän astetta mukavammin triplasuklaakekseillä ja isolla kupilla kahvia.

minaitte insta1 Kuvia kuluneelta viikolta

9. Ja lopuksi viikon paras uutinen: pääsin opiskelemaan Tampereelle! Ei riitä sanat kuvaamaan kuinka onnellinen tästä olen. <3 Muuttoa olisi siis tiedossa kesän jälkeen.

14 Responses to “Kuvia kuluneelta viikolta”

  1. Hilmukka 5.5.2012 at 20.58 #

    Ihania fiilistelykuvia. Onnea opiskelupaikasta!! :)

  2. Berenike 5.5.2012 at 21.25 #

    Ihana fiilis kuvissa, tykkäsin erityisesti tosta ampparijätskijutusta :) Onnea ja tervetuloa Treelle, tää on kiva kaupunki :)

    • Inka 7.5.2012 at 7.48 #

      Tampere on mun lempikaupunki Suomessa joten sitä sietää iloita :)

  3. Kaisa 6.5.2012 at 16.50 #

    Onnea onnea onnea! :)) Ihania kesäfiiliksiä kuvissa.

    • Inka 7.5.2012 at 7.48 #

      Kiitos, tykkään itsekin näistä kuvista kovasti!

  4. Susanna 6.5.2012 at 17.31 #

    Paljon paljon onnea! Kuulostaa hienolta!

  5. Ansku 6.5.2012 at 18.27 #

    Onnea hurjasti!

  6. aino 6.5.2012 at 18.59 #

    Hihi kohta kaikki mun lempparibloggarit asuu tampereella ja mikä parasta toivottavasti ittekkin muuttelen sinne kesän aikana. Odotan samanlaista ilouutista mahdollisesti tulevasta opiskelupaikastani. :) Onnea sulle!

    • Inka 7.5.2012 at 7.51 #

      Tampere on ihana. Toivotaan että sinäkin pääset!

  7. maria 9.5.2012 at 15.36 #

    Vau, onnea opiskelupaikasta! Piti vielä sanoa, että liukuvärjättyjen shortsien idea on mainio, kuten lopputuloskin. :)

Leave a Reply