Sellanen päivä
12 Tam
Oon tässä majaillut eilisestä lähtien kotikonnuillani Hämeenlinnan kuuluisimmassa kaupunginosassa. Vierailun pääsyynä oli keikka vanhalla lukiolla esittelemässä nykyistä opinahjoani ja taidekasvatusta. Esitelmöimiset meni tänään ihan hyvin. Käytiin myös Hämeenlinnan kaupunginteatterin pukuvuokraamolla hakemassa pikkuveljelle vanhojentanssipukua. Ja vietiin viimeinen frakki, hähää.
Pukuvuokraamossa oli myös myytäviä juttuja. Aika siistejä rytkyjä näkyi olevan, vaikka tällä kertaa ei löytynyt mitään tiettyä mukaan.
Iso peili tuli hyödynnettyä kuitenkin. Viiskytmillisen objektiivin yksi huono puoli on kyllä se että sillä on tosi vaikea ottaa itsestään kuvia. :D Kittiobjektiiviin on kuitenkin vähän vaikea palata kun en kestä sitä valovoiman huonommuutta. Tarviin jonkun uuden objektiivin siis, laajis??
”Päivän asu osissa” = kaunis nimitys sille että räpsyt peilin kautta eivät ihan tarkentuneet sinne minne piti.
On täällä ihan oikea ihminenkin kameran takana. On mulla myös oikeasti ilmeitäkin.
Mulla oli päällä tänään teemaan sopivasti yliopiston t-paidasta leikelty toppi. Markku pelasti sen ystävällisesti roskikseen joutumiselta. Salaisesti kapinoin sellaisia printtipaitoja vastaan, joissa on jotain keksittyjä logoja (vaikka yhden sellaisen omistankin).
Tuota toppia täytyy ehkä vielä vähän kaventaa ja leikellä helmasta. Kangas on vähän turhan raskasta tuon malliseen toppiin, mutta muuten onnistunut rätti tuli.
Ainiin, kävin myös Fidalla ja Wetterhoffilla lankaostoksilla. Uijuijui mitä juttuja ostin!
Että sellanen päivä. Miten siellä menee?


















Mäkin oon vähän harkinnut uuden objektiivin ostamista! Juurikin se valovoima houkuttaisi.. Ja heh ne varsinkin miestenpaidoissa viljellyt ”logot” on kyllä ihan oma lajinsa, california university U.S. 1976 jne. :D
Joo just ton tyylisiä tarkotan! Henkilökohtainen inhokkini on ne H&M:n logg-malliston tai jonkun vastaavan hupparit, joissa on ihan random juttuja :D
Hoo! minullakin on tuollainen University-paita hieman samalla tavoin muokattuna. Paita on tosin sininen, josta en osaa oikein päättää onko se yököttävän värinen vai niin yököttävän värinen, että se on jo siisti.. :D
Aijaa, onpa hassu yhteensattuma! Great minds think alike? Mullakin on vielä yks sellanen sininen jemmassa mutta en tiedä vielä mitä sille tapahtuu.