Se ensimmäinen tuubikaulaliina

13 Lok

Multa pyydeltiin uusintapostausta siitä ensimmäisestä tuubikaulaliinasta jonka tein 2009. Olen tehnyt siis kaksi tuubikaulaliinaa, tämän ensimmäisen violetin neulomalla ja sitten toisen virkkaamalla. Jokohan olisi aika tehdä kolmas? Lankana oli Novitan Rose mohair. Seuraavat kuvat siis parin vuoden takaa:

tuubikaulaliina2 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

tuubikaulaliina1 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Tuo on kyllä edelleen yksi lemppareista ja takuuvarma kaulanlämmittäjä talvipakkasilla.

tuubikaulaliina3 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Ah, 2009. Muistan kun silloin ei vielä oikein ollut ohjeita tuubikaulaliinoihin, vaikka vaatekauppoihin niitä oli tullut. Tuo minun kaulaliinani on muuten aika isokokoinen: mahtuu monenmonta kertaa kaulan ympärille ja jää tosi muhkeaksi.

Enkä kyllä enää muista yhtään, kuinka monta silmukkaa kyseiseen huiviin tuli luotua. Aika hemmetin monta. Se oli kaikista ärsyttävintä koko työssä – nimittäin satojen silmukoiden luominen. Varmasti vähemmälläkin olisi päässyt, mutta kun piti saada iso ja muhkea! Muuten neule sujui sen kummemmin ajattelematta telkkaria katsellessa ja jopa Turkin lomamatkalla. En kyllä tiedä, jaksaisinko enää noin isotöistä ja yksitoikkoista neuleprojektia. Ehkä jos tulee hyvä inspiraatio. :)

minaitte tuubihuivi1 Se ensimmäinen tuubikaulaliina

Tässä samainen huivi vielä muutama viikko sitten käytössä. Se on ihana!

P.s. Päivitin vihdoin yläpalkin Tekeleet- ja Galleria-sivuja. Sieltä siis pääsee nopeasti tekemiini käsitöihin, jotka on julkaistu tässä blogissa.

2 Responses to “Se ensimmäinen tuubikaulaliina”

  1. Janina 17.11.2011 at 23.32 #

    Hei satuks muistamaan, et kuin mont kerää tohon huiviin meni? Sellain about? :)

    Entä siihen harmaaseen virkattuun?
    Aattelin, et jos ite tekis sellasen. Tuntuu et pakko tehä ite, ni saan just sellasen ku haluunki, eikä jtn sinnepäin :)

    • Inka 23.11.2011 at 22.12 #

      Voi ei, en kyllä yhtään muista. Täytyis ruveta pitämään näistä kirjaa. Aika yllättävän monta noita menee, ainakin neljä kerää sanoisin. Oikea asenne, itse tekeminen on kivaa!

Leave a Reply