Amsterdam pt. 2 eli yhdeksäs päivä
7 Hei
Jatketaanpa Amsterdamin touhuista. Koska oltiin Amsterdamissa kolme yötä, jäi aikaa enemmänkin kaupungin kiertelyyn. Hyvä niin, koska kahdeksantena päivänä oltiin niin väsyneitä ettei oikein jaksettu kuljeskella paljoa.
Yhdeksäntenä päivänä sen sijaan ryhdistäydyttiin ja mentiin ilmaiselle Amsterdamin kävelykierrokselle (Sandeman’s New Amsterdam Walking-Tour). Voin suositella kaikille, opas oli todella mukava alunperin uusiseelantilainen tyttö joka puhui englantia hassulla ralliaksentilla. Lopuksi voi tipata mutta meidän opas ei kyllä edes maininnut sanalla siitä. Eikä edes tarvinnut, oli kyllä sen verran hyvä opastus että teki mieli jotain siitä oppaallekin korvata. Ja sehän siinä homman idea on.
Oppaan juttujen myötä tykästyin entistä enemmän kyseiseen kaupunkiin. Kuka voi olla tykkäämättä paikasta, jossa kaikki on sallittua kunhan ei aiheuta toiselle haittaa. En kyllä tiennyt ettei kannabis ole varsinaisesti laillista siellä, vaikka kovasti katukuvassa onkin ja muistaakseni kolmasosa kaupungin turisteista tulee kukan perässä. Kuultiin myös, että ne ovat Hollannissa kaikesta turismin houkuttelusta huolimatta kiristämässä coffee shoppien toimimisehtoja, esimerkiksi uusia paikkoja ei saa enää (kohta?) perustaa ja toiminnassa oleva coffee shop voi menettää lopullisesti oikeutensa, jos se myy sääntöjä suurempia määriä kerralla tai pitää liikaa tavaraa varastossaan. Jos tämmöinen laki tulee voimaan niin sehän tietää coffee shopeille hidasta kuolemaa.
Toinen ilmeisesti katoamassa oleva mutta niin Amsterdamille tyypillinen ilmiö on Punaisten lyhtyjen alue, eli se alue jossa prostituutiota harjoitetaan. Sehän on myös sallittua ja alalta maksetaan veroja siinä missä muistakin. Mutta eikös sitäkin olla rajoittamassa. Ilmeisesti ne aikovat vähentää näyteikkunoiden määrää, eli siis naiset seisovat siellä sellaisissa ikkunoissa näytillä. Näkemisen arvoista ennen kuin homma kuolee käsiin. Minusta se on ihan ok jos naiset sitä todellakin tekevät omasta halustaan ja kun heitä suojelee paikallinen poliisi.
Tuli melkein Venetsia mieleen näistä kanavista. Niiden määrä ehti jo unohtua päästä, mutta paljon niitä oli! Hyvä paikka heittää pyörä menemään.
Kävelykierros kesti muistaakseni kolme ja puoli tuntia ja oltiinkin sitten ihan valmiita kaatumaan sänkyyn päikkäreille. Kysyttiin oppaalta hyvä lounaspaikka ja käytiin haukkaamassa mozzarella-sandwichit ja sitten painuttiin hostellille lepäämään. Aikamoisella tahdilla tuli kyllä yksi jos toinenkin päivä reilin aikana vedettyä, heti aamusta kävelemään ympäri kaupunkia moneksi tunniksi parhaimmillaan yli 30 asteen helteessä, sitten iltapäivällä oltiin jo ihan nälissämme ja muutenkin ihan piipussa, joten eikun maha täyteen ja unille. Jos hyvä tuuri kävi niin illalla sitten jaksoi vielä jotain tehdä. Mutta oli se vaan kivaa. :)
Jatketaan Maastrichtista!
P.s. Kiva että näitä jaksetaan lukea ja kommentoida! Vaikka aika monotonista jorinaa osa onkin. ;) Matkasta on tulossa yleisön pyynnöstä lopuksi vielä kartta, ja voisin laittaa vaikka tiedot kaikista meidän hostelleista ja jonkun sanasen siitä oliko ne hyviä vai ei. Kaipaako joku vielä jotain muuta reiliin liittyvää postausta, esim. joku kootut reilivinkit -juttu (tällä huikealla kokemuksen määrällä jonka olen peräti yhdestä reilistä kerännyt) kävi mielessä? Ehdottaa saa.
















Kootut vinkit olisi tosi kiva, itsekin kun Keski-Eurooppaan matkalla viikon päästä. Mennään tosin lautalla Saksaan ja sieltä Tsekin ja Baltian maiden halki omalla autolla. Paluu Virosta lautalla Helsinkiin. Eka ulkomaan matka koskaan…
Ajattelinkin että voisi kiinnostaa, tosin valitettavasti vinkkipostaus ei ehdi ihan viikon päähän, vaan ajattelin laittaa sen sitten joskus kun saan kaikki matkapäiväkirjat julkaistua. Tai no, harkitsen vielä. :) Hyödyllisempihän se olisi näin kesällä mutta se kyllä spoilaa aika pahasti jos ei ole matkapäiväkirjoja julkaistuna. :P
Tuo kuva, jossa nainen pesee hampaita (?) ikkunalla, on aivan ihana!
Minustakin!
Me käytiiin siskon kanssa reilatessa päiväseltään kääntymäsä Amsterdamissa. Harmitti, kun olisin halunnut tutustua tuohon kaupunkiin paremmin. Nyt tuli hirveä kiire kun sanoit että noita asioita ollaan rajoittamassa, ehdottomasti on nähtävä punaisten lyhtyjen alue kaikessa komeudessaan! Pitäisköhän varata lentoliput saman tien… :)
Mua eniten kiinnostais ehdottomasti nuo hostellit/hotellit joissa olitte! :)
Suosittelen :) Tosin ei nua jutut sieltä varmaan ihan yhdessä yössä tule katoamaan, mutta paikka ei kuitenkaan ole kohta enää entisensä.
Kokonaisbudjetti kiinnostais!
Oon kyllä vältellyt sen laskemista aika lailla, mutta kaippa voisin jotain suuntaa-antavaa laskeskella täällä. Mitä sitä nyt ei lukijoidensa vuoksi tekisi? ;)
Mun mielestä olis kiva nähdä, millainen sun matkapäiväkirjasta tuli täytettynä. Ei tietenkään mitään henkilökohtaisia kirjoituksia tarvitse julkaista, mutta pienikin vilaus olisi kiva :)
Joo suunnitelmissa on! :) Lähinnä kirjoitusta siellä vain on ja liimattuja lappuja, mutta eipä se haittaa paria kuvaa julkaista.
Kiva lukea näitä reissujuttuja, että kerro ihmeessä lisää! :)
Seksin myyminenhänhän ei ole Suomessakaan kiellettyä lailla, ja ainakin yksi ihminen maksaa siitäkin verot! :)
Aijaa, en oo kyllä yhtään perehtynyt Suomen tilanteeseen mutta siistiä jos näin on :)
Jep, näin on. :) Parittaminen ja seksin myyminen julkisella paikalla on laitonta, mutta muuten teoriassa ihan tavallista liiketoimintaa. :)
Aivan joo, näinhän se menikin. Kukapa sitä voisi määräillä mitä palveluita vastaan ihmiset keskenään rahaa vaihtavat. Mutta Damissa ilmeisesti tämä julkisen paikan harjoittaminen on myös sallittua(?).