Pääskysistä pari päivää
29 Tou
Vielä kaksi päivää lähtöön… Odotellessa askartelin vähän koristusta kirpputorilta ostamaani Suomen armeijan käytettyyn kaasunaamarilaukkuun. Ilahduin sen löytämisestä melkoisesti, sillä Varustelekasta viimeksi tilatessa kyseiset laukut olivat loppu. Kirppikseltä sain kaiken lisäksi oman kassini vähän halvemmalla, 3,8 euroa taisin siitä maksaa.
Laukku on jo itsessään sen verran tyylikäs etten viitsinyt ruveta mitään isompia tuunauksia sille tekemään. Näitä näkee kuitenkin sen verran usein kadulla että jotain halusin kaasunaamarilaukulleni tehdä. Niinpä irrotin aikaisemmin yhdessä neuletakissa kiinni olleet Ebaysta alunperin ostetut pääskyskangasmerkit ja ompelin ne kiinni kassiin junamatkalla Jyväskylästä Tampereelle.
Kuvat kotinurkilta Iittalasta. Hetkeä ennen iltapäivällä kun alkoi sataa. Kunnon kesäsunnuntaifiilikset, sataa tihuttaa, on harmaata, koko ajan tekee mieli kahvia eikä keksi mitään tekemistä. Ihan parasta! Nyt on levättävä kun vielä voi :)
















Hieno laukku :) ite sain samanlaisen yhestä kisasta palkinnoks :)
Juu, tää lähtee kyllä reilille mukaan. On niin tilava ja muutenkin hyvä :)
se on :) mukavaa matkaa, muistakaa nauttia siitä! :)