Supermysli
1 Huh
Tässä uusimpia kokkailukokeiluita. Luettuani tämän ohjeen, jonka löysin muistaakseni Sort of pink -blogin kautta, tuli inspiraatio tehdä itse mysliä. Kaupan myslit kun on yleensä joko kauheeta sahajauhoa tai sitten jos ne maistuu joltakin niin sokeria on yleensä vähintään puolet. Eikä ravintosisältö muutenkaan oikein meinaa kestää päivänvaloa. Onneksi laadukkaampaa ja monta kertaa paremman makuista saa tekemällä itse. :)
Tässä suurin osa aineksista joita itse käytin. Kaurahiutaleita käytin suhteessa eniten, jotain 8-10dl. Lisäilin vähän kuitua ruisleseiden muodossa (2-3dl). Ison osan myslistä muodosti erilaiset siemenet ja pähkinät, esim. tähän satsiin lisäilin auringonkukansiemeniä ja seesaminsiemeniä sekä cashew-pähkinöitä. Makua tuohon saadaan inkiväärillä ja kanelilla. Satsi paahdetaan uunissa niin että mysliin on sekoitettu oliiviöljyn ja hunajan sekoitusta. Ohjeesta poiketen laitoin vain 1 rkl hunajaa, eikä minusta tuo kaipaa yhtään enempää. Vähän toista kuin se kaupan myslin sokeripitoisuus.
Kuivattu marjaosuus on se millä saadaan mysliin makeutta ja omassa tapauksessani tämä tekee myslistä erityisen superia. Ensimmäiseen myslierään laitoin gojimarjoja ja kuivattuja mustikoita. Pitäisi siis olla melko ravinteikasta murkinaa, mistä syystä nimesin myslin supermysliksi. Tätä syömällä saa supervoimia päiväänsä!
Tähän mennessä olen tehnyt mysliä kaksi kertaa. Ensimmäisen erän mysliä näkyy yllä olevassa kuvassa, mutta muissa kuvissa nähdäänkin jo toista erää. Siinä oli vähän erilaisia ainesosia: cashewin ja mustikoiden sijaan gojimarjoja (taas, nää on tosi hyviä!), raakasuklaata ja hampunsiemeniä. Eikä superius jää muuten pelkästään noihin marjoihin, sillä esimerkiksi seesaminsiemenet ovat erinomainen kalsiumin lähde ja hampunsiemenistä saa mm. proteiinia noin yksittäisiä asioita mainitakseni. Lisää tietoa löytyy vaikka googlettamalla, suosittelen tutustumaan ja parantamaan ruokansa laatua! :)
Pisteenä i:n päälle tein vielä myslipurkkiin liimalakalla oman etiketin. Ettei aamulan superius pääse unohtumaan. Purkin ostamiseenhan meni itsessäänkin aika kauan aikaa, mutta lopulta sitten Minimanista sen sain ostettua (tässä vaiheessa ekaa myslisatsia oli jäljellä muutama desi joten tämä on selitys sille miksi edellisestä erästä ei ole purkitettuna kuvia).
Spidermanin kuva on leikattu kirppikseltä ostetusta sarjakuvasta. Puhekuplan muotoinen etiketti tekstille taas on leikattu ihan vaan hesarista. Olen aika tyytyväinen tähän ensimmäiseen liimalakkakokeiluuni, etenkin kun nuo häiritsevät kuprut tasoittuivat lakan kuivumisen myötä lähes täysin. :)
Huippua aamupalamysliä! Toinen satsi uhkaa jo loppua, kohta täytyy tehdä lisää taas. :)
















Hiukan hieno sun supermysli purkki! toi spiderman sopii tohon nii hyvin tuossa asennossa :–D
Pitää itekki koittaa tehdä mysliä, kun en oo oikee löytäny kaupasta sopivaa, eikä jotenkaan oo tullu mielee et itekki voi toki tehdä.. :-O
Joo sattui löytymään aika hyvä kuva niin päätin sitten käyttää sitä :) Itse tekeminen on todellakin paras mahdollinen vaihtoehto!
mä oon sekottanu mysliin vielä jotain hedelmäpilttiä, sekin tuo makeutta. :) esim. omena, päärynä, mango käy kaikki ihan mainiosti.
Hmm tuota voisi kyllä kokeilla :)