Virkattu tuubikaulaliina

16 Hel

Lupailin vanhoja käsitöitä uudelleenpostattuina tänne blogiin, joten tässä tulisi nyt jotain. Viime vuoden puolella sain tämän tehtyä. Silloin oli juuri satanut ensilumi kun kuvailtiin tätä. :)

minaitte ensilumi1 Virkattu tuubikaulaliina

Mutta sitten siihen itse kaulaliinaan. Olin aikaisemmin tehnyt neulomalla yhden tuubikaulaliinan kesällä 2009, mutta nyt halusin tehdä välillä virkaten, ja mieluiten paksulla langalla. Virkkaamalla saa kuitenkin ihan erilaista tekstuuria aikaiseksi.

minaitte kaulaliinaohje1 Virkattu tuubikaulaliina

Langaksi valikoitui paksuuden perusteella Novitan Tempo. Kaulaliina oli superhelppo tehdä, periaate on se että virkataan ketjusilmukoita sen verran kuin huivin ympärysmitaksi halutaan ja sitten silmukkaketju yhdistetään lenkiksi ja sitten vain virkataan “ympyrää” kunnes huivi on tarpeeksi korkea.

minaitte kaulaliinaohje4 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä valmis huivi. Kuvassa näkyy myös itse neulomani Totoro-lapaset ja itse suunniteltu ja neulottu pipo.

minaitte ensilumi6 Virkattu tuubikaulaliina

Täytyy kyllä sanoa että kaulaliinasta tuli mieleinen, ja olen käyttänyt sitä tälläkin viikolla jo useamman kerran (kyllä kelpaa kun on niin hyytävät kelit). Ainoa huono puoli, joka on kuitenkin sekin käännettävissä vain huivin ominaispiirteeksi, on tuubikaulaliinan paksuudesta johtuva jäykkyys. Mutta ei se mitenkään liian jäykkä ole, erilainen vain kuin Novitan Rose Mohairista neulomani ensimmäinen tuubikaulaliina.

minaitte ensilumi4 Virkattu tuubikaulaliina

Ihana katsoa näitä kuvia Nellystä ja musta. Ikävä tota karvakuonoa vaikka näinkin sen tällä viikolla juuri pitkästä aikaa.

minaitte kaulaliinaohje6 Virkattu tuubikaulaliina

Tässä vielä parempi kuva kaulaliinasta.

minaitte ensilumi7 Virkattu tuubikaulaliina

Huolestuttavaa, melkein jopa kaipaan noita kelejä kun ulkona on pakkasta tällä hetkellä lähemmäs 30 astetta. Oikein arvelin siis, että tuostakin kaulaliinasta tulisi olemaan talvella iloa. :D

19 Responses to “Virkattu tuubikaulaliina”

  1. A.M. 17.2.2011 at 19.48 #

    Aika “ovelaa” kierrätystä, poistat vanhat kirjotukset ja sitten postaat niitä samoja asioita uusiksi. Kätsää. Tää oli aikasemmin yks mun lempparikäsityöblogeista…

    • Inka 17.2.2011 at 23.18 #

      Juu aattelin kato että kukaan ei huomaa… not. Ihan yleisön pyynnöstä näin teen, mut eihän kaikkia voi tietenkään miellyttää. Voin ehkä sen verran kumminkin lohduttaa ettei kaikki vanhat jutut oo tulossa uusiksi.

  2. Kukka 18.2.2011 at 14.13 #

    A.M. : Meikäläinen ainakin oli yksi niistä RUOJISTA, jotka toivoi muutamaa spesifiä ohjetta edellisestä blogista. Ettäs kehtaan! Että eipä syytellä siellä, varsinkaan kun postauksen alussa lukee: “Lupailin [lukijoille] vanhoja käsitöitä uudelleenpostattuina…” :) Tämon edelleen kiva ja tekijänsä näköinen blogi!

    • Inka 20.2.2011 at 20.26 #

      Jepjep, kaikkia ei voi miellyttää mutta ei se mitään :) Itselläni on hauskaa tätä blogia tehdessä ja se on tärkeintä.

  3. Roosa 20.2.2011 at 10.53 #

    ompa kivan näköinen huivi :3 mulla on tota samaa lankaa (valkosena) ja oon miettiny että mitä tekis… tuliko tosta kovin paksu, kun se on virkattu? tai siis sellanen tönkkö?

    • Inka 20.2.2011 at 20.28 #

      Kyllähän siitä aika paksu tulee, riippuu ihan mistä tykkää. Mutta mielestäni ei ole liian tönkkö :) Kokeile virkata vähän matkaa ja jos et tykkää niin ainahan voi purkaa.

  4. Eeeih 20.2.2011 at 13.09 #

    Kuule! Olin tekemässä ohjeellasi tupsupipoa (http://minaitte.net/2009/12/24/joululahjani-blogin-lukijoille-tupsupipon-ohje/) – en tietenkään tajunnut tallentaa sitä itselleni, kun arvelin pysyvän täällä. No, pipo on kesken, enkä osaa itse sitä improvisoida loppuun, koska olen melko aloittelija. Löytyisikö tuota ohjetta vielä tallesta? Jos et laita sivustolle, niin saisinko vaikka sähköpostitse? Olisi harmillista jättää pipo kesken. :(

    • Inka 20.2.2011 at 20.30 #

      Moikka! Laitapa mulle sähköpostia mustasiipi at gmail.com niin laittelen sen sulle sähköpostitse :)

  5. Aura 20.2.2011 at 19.33 #

    No huh, jollain sisälukutaito hukassa ja ehkä huono päivä? Kiva blogi ja tyttö ja niin sitä pitää.

    • Inka 20.2.2011 at 20.32 #

      No eipä näistä kannata niin välittää :) Mielipiteitä on monia ja asiaansa on vielä vaikeampaa saada perille netissä kuin oikeassa maailmassa, joten mitä voi odottaa.

  6. Anni 28.2.2011 at 1.29 #

    Onpas kivan näkönen huivi! Itelläki ois tarkotus virkata tuubihuivi niitten neulottujen kaveriks. En vaan tiedä ehtiikö/viitsiikö enää kun täällä Lontoossa alkaa pikkuhiljaa olemaan kevättä ilmassa. No, ehkä ens talveks sitte! :)
    Tykkään muuten hirmusesti tästä blogin uudesta ulkonäöstä! :)

  7. Teija 14.10.2011 at 10.41 #

    Eksyin sivuillesi sattumalta ja näin tekemäsi Totoro lapaset!
    Olisi ollut mitenkään mahdollista tilata sinulta sellaiset, omat
    taidot eivät riitä =D Meillä fanitetaan Hayao Miyazaki: elokuvia
    ja varsinkin Totoroa!Olisin antanut ne puolisolleni lahjaksi =)

  8. Annikki 16.10.2011 at 19.56 #

    Moi! Minkä kokoisella virkkuukoukulla teit tuon tuubihuivin? Ajattelin itsekin kokeilla. Vaikuttaa suht helpolta.

    • Inka 17.10.2011 at 7.41 #

      En kyllä muista yhtään. Varmaan sillä mitä vyötteessä suositeltiin.

  9. Suklainen 7.5.2012 at 15.42 #

    voisiko tolle tuubihuiville saada ohjetta tänne?

    • Inka 7.5.2012 at 19.39 #

      Siinä postauksessa on samassa suuntaa antava ohje, mitään tarkkoja silmukkamääriä en muista.

  10. Tepa 10.5.2012 at 13.29 #

    Hei,osaatko neuvoa et missä menee vikaan kun tuubi kiertyy “itsensä ympäri” virkatessa niin pahasti ettei sitä saa enään auki/suoraksi?!??
    Muutaman kerran oon jo alottanu alusta ja aina sama homma…=(

    • Inka 11.5.2012 at 9.43 #

      Voi hitsi, en kyllä oikein tiedä mistä siinä voisi olla kyse. Voit koittaa korjata sen ihan alkuriveillä suoristamalla koko tuubin oikein päin ja jatkamalla sitten suoraan.

Trackbacks and Pingbacks

  1. Se ensimmäinen tuubikaulaliina | Minä itte! - 13.10.2011

    [...] 2009. Olen tehnyt siis kaksi tuubikaulaliinaa, tämän ensimmäisen violetin neulomalla ja sitten toisen virkkaamalla. Lankana oli Novitan Rose mohair. Seuraavat kuvat siis parin vuoden [...]

Leave a Reply