Elämä risaiseksi osa 1: revityt farkut

26 Tam

Mulla on nyt meneillään joku vaihe, että pitää leikellä ja rikkoa kaikenlaisia vaatteita. Ensimmäiseksi uhriksi päätyivät vaaleat farkut, joita kaipaan takaisin käyttöön kivan värinsä takia. Ne ovat kuitenkin vähän huonon malliset ja pikkaisen liian isotkin, joten päätin vähän parannella niitä repimällä. Samalla yritin vähän kuvata yksinkertaisia työvaiheita jos joku muukin intoutuu kokeilemaan.

Aloitustilanteesta unohtui ottaa kuva joten mennään suoraan asiaan. Leikkasin saksilla reiät haluamiini kohtiin. Kokeilin myös leikata vähän pienemmät reiät ja repiä niitä isommiksi mutta ainakin nämä farkut tykkäsivät enemmän repeytyä pystysuuntaan joten luovuin ideasta ja leikkasin valmiiksi tarpeeksi isot reiät.

Tehtyjen reikien purkamiseen voi käyttää esimerkiksi ratkojaa, mutta sellaisen puuttuessa paksu neulakin käy. Purin leikattuja reikiä vetelemällä langan säikeitä reiän reunasta lähtien erikseen.

Niinkun näin. Jos mahdollista, voit yrittää säästää vaakasuoria säikeitä tai sitten ihan vain repiä huoletta reunaa muuten vaan resoiseksi. Kärsimättömänä ihmisenä toteutin viimeksi mainittua.

Tässä valmis revitty reikä. Tokihan tuosta voi vielä jatkaa mutta kannattaa ottaa huomioon että käytössä repeämät luultavasti repeytyvät ja purkautuvat lisää.

Ja tässä valmiit farkut tänään käytössä.  Mikä neuvoksi kun haluaa laittaa risat vaatteet päälle ja mittari näyttää miinus kymmentä? Ratkaisin ongelman laittamalla pinkit legginssit alle. En yleensä tykkää käyttää mitään farkkujen alla vaikka olisi kuinka kylmä, joten nyt mulla oli tosi lämmin ulkona käppäillessä. Ei kohmeisia reisiä! Pitäisköhän kokeilla useamminkin tota sään mukaan pukeutumista?

Oi kesä, odotan sinua että pääsen vilauttelemaan rikkinäisistä housuistani pinkkien kalsareiden sijaan paljasta ihoa!

P.s. Kuten otsikko antaa ymmärtää, lisää risoja vaatteita on vielä luvassa!

Paperinukkeleikkejä netissä

25 Tam

Olenkin jo hehkuttanut täällä virtuaalista leikekirjaa (tai pinboardia, kutsukoon kukin miksi haluaa) Pinterestiä, johon olen tällaisena keräilijäsieluna täysin koukuttunut. Tavaroiden kerääminen välillä ahdistaa, mutta inspiraation keräileminen vie paljon vähemmän tilaa – etenkin kun se tapahtuu netissä! Välillä olen keräillyt Pinterestiin pukeutumisinspiraatiota, mutta paremmaksi paikaksi on osoittautunut vasta vähän aikaa sitten löytämäni Fashiolista. Sivusto keskittyy pelkästään vaatteisiin, mutta toimii suurinpiirtein samalla periaatteella kuin Pinterest.

Keräilijäsieluni on tyytyväinen, lompakko ei. Kokoamiaan kollaaseja on hauska katsella ja verrata niitä vaatekaapin todelliseen sisältöön. Ne ovat valitettavasti aika kaukana toisistaan. Mutta elättelen pientä toivoa että tämä auttaisi näkemään omaa makuani vähän kokonaisvaltaisemmin. Ehkäpä? Hauskaa sydämien antaminen vaatekappaleille ainakin on.

Meikäläisen löydätte Fashiolistasta täältä.

P.s. vinkkailkaa omia tunnuksianne, toisten löytöjen seuraaminen on kivaa!

Toisen käden ostokset

24 Tam

Jouduin poistumaan tänään sohvalta YTHS-käyntiä varten, joten käytin reissun hyväksi vierailemalla hoitajan lisäksi Centrumilla. Kirppisinnostus on palaamaan päin (kääntäen verrannollisesti lompakon paksuuteen nähden), ja tuntuu että myyjätkin alkavat herätä talvihorroksestaan joten sieltä on mahdollista myös löytää jotain. Mulla oli tilillä yhdeksän euroa, joten mitäs muutakaan teen kuin ostan kahdeksalla eurolla vaatteita. Syöminen on yliarvostettua.

Ostin kerhotätifarkut! Aivan uskomattoman törkeät Micmacin farkut! Okei, kerhotädit ei varmaan käyttänyt ihan tätä merkkiä, mutta sen verran tiukat fläsärit sain eskaritäti-Eevaliisasta vuodelta 1996 nämä päälle laittaessani että oli pakko nimetä löydös ihan hänen kunniakseen.

Mikskä tätä mallia nyt kutsuisi, porkkanaksiko? Joka tapauksessa ainoa paikka josta ne istuvat on vyötärö, koko alakropan muodot peittyy seksikkäästi. Not. Niinjoo ja kaikkein coolein yksityiskohta: ei toista takataskua. Nyt olenkin sitten vaikean valinnan edessä: teenkö näistä korkeavyötäröiset farkkushortsit vai annanko jäädä tällaisiksi? Jossain syvällä mielessäni nimittäin ajattelen näiden olevan kaikessa hirveydessään jo itse asiassa aika hienot. :D Vielä kun saisi pähkäiltyä, miten vältän kerhotätilookin ja tuon esiin näiden übercooleuden…

Tässä muita kirppislöytöjä päälleni kasattuna: mustat farkut 2e ja carlingsin ruutupaita 4e. Maastotakkikin on toisen käden tuote, hain Varustelekan paketin aamulla. Harvoin sitä selviää nettikauppaostoksista yhdellä eurolla, mutta oli pakko olla sopuli ja Suvin innoittamana tilata naurettavan halpa takki. Vaikka olin juuri tilannut toisenkin paketin kyseisestä liikkeestä. Sen sisältö odottaakin vielä tarkempaa esittelyään.

Tämähän on siis saksalainen maastopuvun kesätakki. Alkuperämaasta muistuttaa hieno saksanlippu olkapäässä. Mieleni tekisi läntätä tähän muutama omakin merkki.

Tällaisia ostoksia tänään, nyt ryhdyn rikkomaan yksiä farkkuja! Lisätietoja ehkäpä jo huomenna samassa lepakko-paikassa.

Äänestyspipo

22 Tam

Kolmella langalla neulottu pipo on saatettu valmiiksi! Se sai heti tärkeän tehtävän neitsytmatkalleen – lämmittää päätäni matkalla äänestämään. Oon tosi tyytyväinen tähän kokeiluun neuloa kolmella erivärisellä jämälangalla päällekkäin. Mustaa ja kahta erilaista valkoista sain kulutettua lankavarastoista aika hyvin. Moninkertaisella langalla neulominen oli myös yllättävän helppoa. Lopputuloskin on esteettinen, mitähän samalla tekniikalla voisi seuraavaksi neuloa?

Tupsuksi halusin mustavalkoisuuden rinnalle jotain kirkasta. Kuin tilauksesta sattui löytymään neonkeltaista lankaa juuri sopiva määrä.

Ylläolevat kuvat on otettu matkalla äänestämään. Jännittävää. Mitä jos vahingossa kirjoitan lappuun kolmosen? Tarkistan aina lapun sata kertaa, ettei vaan mene väärin. Nyt on kuitenkin vaalit jo valvottu ja olen tyytyväinen kun ehdokkaani pääsi tokalle kiekalle. Eikä ehdokas ollut siis Niinistö.

Nyt sitä väriä

21 Tam

Kaipaan kevättä. Kaipaan värejä. Ehkä neonvärien käyttäminen auttaa noita lumia sulamaan tai edes aurinkoa kaivautumaan näytille pilvien takaa, ehkä ei. Pirteempi on ainakin olo, johtuu se sitten äskettäin iHerbistä hommaamistani D-vitamiinipillereistä tai neonkeltaisen ja kirkkaan pinkin paidan yhdistelmästä.

Muutamia muita valopilkkuja tältä viikolta:

Mandariinit tai mitkä lie, jotka olivat ihan liian vaikeita kuoria. Ehtiipähän ihailla väriä kauemmin.

Kuvasin toista blogiani varten tankotanssikamoja. Turkoosi-pinkit shortsit ovat tämänhetkiset lempparit.

Miameja taas. Mutta ihan totta, tähän mennessä olen vaan ihastellut noita värejä.

Uusi sulkatoppikin on ihana.

Nyt jatkan Banksysta ja sen videokuvaajasta kertovan dokkarin katselua Teemalta. Suosittelen jos löydätte käsiinne Areenasta tai muualta myöhemmin! Mielenkiintoista juttua katutaiteesta, taiteilijoiden julkisuuteen nousemisesta ja taiteen kaupallistumisesta. Eihän tässä tiedä oikein mitä itsekään ajattelisi.

Kevätneuleita

20 Tam

Elän jo ihan täysillä mukana kaikissa keväthommissa vaikka on vasta tammikuu. Hieman tätä intoilua kyllä masentaa tuo  jatkuva lumipyry. Mun puolesta kevät sais ihan vapaasti alkaa heti kun joulu loppuu. Mutta kyllä se sieltä vielä joskus tulee, se on varmaa. Odotellessa voi vaikka väkertää jotain kivaa.

Mä olen ensimmäistä kertaa ikinä innostunut kevätkäsitöistä. Siis niistä ällöttävistä valkoisella ja pastelliväreillä virkatuista topeista ja pitsineuletakeista. No ei oikeasti ihan just noista, mutta läheltä liippaa. Koska keväisiä ne ovat ja puuvillalankoja pitäisi lähteä etsiskelemään. Kokosin vähän inspiraatiokollaasia.

Kuvat H&M, Wool and the gang, Asos.

Yksi noista on myös eilen vilauttamani neuleen esikuva. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, en ole nimittäin neulonut kokonaista vaatetta kuin kerran aikaisemmin. Siitä villapaidasta tuli ihan liian pieni, mutta muuten tosi söpö. Millaisia suunnitelmia teillä on keväälle?